Skip to main content

Kruunusillat-allianssin toukokuun työt Hakaniemessä ja Kruununhaassa

Tiedote 2.5.2022

Uuden Hakaniemensillan rakennustyömaa Hakaniemenrannassa

Toukokuu tuo tullessaan laajenevia työalueita: Hakaniemensillan rakentamiselle tarvitaan lisätilaa, ja liikenne siirtyy Siltavuorensalmen molemmilla puolilla kauemmaksi rannasta. Työt aloitetaan myös Merihaan edustalla, Hakaniemenrannan itäisimmässä osassa.

Merihaassa työt käynnistyvät kaivanto kerrallaan

Hakaniemenrannan 12-18 edustalla Merihaassa työt saadaan kunnolla käyntiin toukokuun aikana.

Kunnallistekniikan uusiminen alueella vaatii syviä kaivantoja, joita tuetaan ponttiseinien avulla. Ponttiseinien lyöminenmaahan aiheuttaa voimakasta melua. Pontitus aloitetaan toukokuun alussa ja se kestää syksyyn saakka, mutta sitä ei tehdä yhtäjaksoisesti, vaan edetään kaivanto kerrallaan lännestä itään.

Työalueet aidataan, mutta kiinteistöihin järjestetään kulkutiet asukkaille, huoltoajolle ja pelastusajoneuvoille.

Loka-marraskuussa kunnallistekniset työt tällä alueella jäävät näillä näkymin tauolle noin puoleksi vuodeksi, koska Merihaansillan rakennustyöt sekä ranta-alueiden ruoppaukset aloitetaan tämänhetkisen arvion mukaan alkutalvesta 2023. Merihaansiltaa rakennetaan kokonaisuudessaan parisen vuotta. Vuoden 2023 aikana aloitetaan myös meritäyttöjen tekeminen.

Hakaniemensillan rakennustyöt näkyvät ja kuuluvat

Uuden Hakaniemensillan perustusten paalutukset ja pohjalaatan valut ovat käynnissä Siltavuorensalmen molemmin puolin. Päätytuet alkavat jo toukokuun aikana nousta näkyviin.

Siltavuorensalmeen on huhtikuun aikana rakennettu työsilta, jolta käsin rakennetaan varsinaista siltaa. Työsiltaan on jätetty aukko veneilijöitä varten.

Toukokuun aikana Hakaniemensillan ali kulkevaa jalankulun ja pyöräilyn reittiä siirretään Hakaniemenrannassa kauemmaksi rannasta. Muutoksesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Sörnäisten rantatie ja Näkinsilta

Näkinsillan rakennustyöt ja Miina Sillanpään kadulle (Vetehisenkujan kohdalle) rakennettavan jätevesipumppaamon työt ovat käynnissä. Pumppaamo sijoitetaan sillan tukeen ja sitä varten joudutaan ensin kaivamaan iso kaivanto, josta ajetaan pois noin 800 kuorma-autollista maata. Maanajo kestää tämänhetkisen arvion mukaan kesäkuulle saakka.

Sillan Merihaan puoleiset tuet ovat jo paikoillaan, ja työ etenee kesäkuukausina ripeästi.

Sörnäisten rantatiellä on käynnistymässä myös kaukolämmön asennus kadun itäpuolelle sekä paineviemärilinjan asennus keskikaistojen väliin. Molempia alueita aletaan kaivaa auki toukokuun aikana. Kruunusillat-allianssi uusii Sörnäisten rantatien noin Haapaniemenkadun risteykseen saakka. Tämä työvaihe valmistuu vuoden 2024 loppupuolella.

Melua aiheuttavaa yötyötä tehdään toukokuun toisella viikolla

Näkinsillan työmaan luona tehdään paineviemärin siirtotyötä, joka vaatii yöllisiä putkiliitostöitä ja imuautojen käyttöä neljänä yönä. Ensimmäiset kaksi yötä on aikataulutettu viikolle 19, jolloin töitä on tarkoitus tehdä maanantain ja tiistain (9.-10.5.) välisenä yönä sekä keskiviikon ja torstain (11.-12.5.) välisenä yönä.

Varsinaista asennusta tehdään Sörnäisten rantatiellä, tulevan Miina Sillanpään kadun risteyksessä, eikä se aiheuta juurikaan melua. Sitä syntyy kuitenkin imuautoista, jotka tulevat asennuksen ajaksi imemään jätettä viemäreistä Sörnäisten rantatielle väliaikaisen liikenneympyrän läheisyyteen, ja käyvät tyhjentämässä sitä viemäriin Haapaniemenkadun ja Hämeentien risteyksessä.

Sekä Sörnäisten rantatiellä että Haapaniemenkadun ja Hämeentien risteyksen läheisyydessä on siis yöllä luvassa imuautoista lähtevää kovempaa melua, ja myös hajuhaittaa voi syntyä. Myös autojen vilkkuvalot voivat häiritä. Työtä tehdään klo 21-06 välillä.

Kyseinen työvaihe joudutaan tekemään yöllä useista eri syistä, joista merkittävin on se, että yöllä, kun suurin osa ihmisistä nukkuu, jätettä virtaa viemärissä vähemmän.

Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, paineviemärin siirtotöiden arvioidaan valmistuvan toukokuun aikana.

Muuallakin tapahtuu

Opetushallituksen edustalla asennetaan hulevesikaivoja sekä yhteiskäyttöpylväiden perustuksia. Yhteiskäyttöpylväät ovat pylväitä, joilla on useita käyttötarkoituksia: niissä voi olla valaistus ja raitiovaunun johtokannatus, ja sen lisäksi esimerkiksi liikennemerkkejä tai liikennevaloja.

Opetushallituksen edustalla tehdään jo myös ratapohjan rakennekerroksia.

Tulevalla Merihaankadulla paalulaattatyöt jatkuvat ja kunnallistekniikkaa päästään asentamaan toukokuun aikana.

Työt ovat käynnissä myös Kalasataman eteläkärjessä eli Nihdissä: uuden rantamuurin porapaalutukset alkavat toukokuun aikana ja jatkuvat pitkälle kesään. Nihdissä tehdään Kruunusillat-hankkeen töiden lisäksi myös Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen töitä. Niistä voi lukea lisää täältä.

Kruununhaan työt

Myös Kruununhaassa melua aiheuttavat työt, kuten porapaalutus ja lyöntipaalutus, jatkuvat. Lisäksi Kruununhaassa puretaan vielä toukokuun ensimmäisellä viikolla nykyisen Hakaniemensillan reunapalkkia, mistä aiheutuu kovempaa melua. Reunapalkin purun jälkeen rakennetaan väliaikainen ramppi, jota pitkin jalankulun ja pyöräilyn väylä siirtyy sillan päältä jonkin verran nykyistä aikaisemmin alas Pohjoisranta-kadulle.

Pohjoisrannassa valmistellaan myös isompaa liikennejärjestelyä, joka otetaan käyttöön toukokuun loppupuolella. Tällöin kaikki moottoriajoneuvoliikenne siirtyy rannasta lähemmäksi rakennuksia, jotta rantaan saadaan tilaa sillan- ja kadunrakennustöille.

Liikennejärjestelyjen muutoksista tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Sillan pielessä on käynnissä myös paineellisen jäteviemärin rakennustyö. Kyseessä on lopullinen viemärilinja, joka otetaan käyttöön uuden sillan valmistuttua.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta