Skip to main content

Rakennustyöt laajenevat Hakaniemen alueella

Hakaniemen alueen uudistustöihin liittyvät työmaat laajenevat selvästi syys-lokakuun aikana. Työmaa-alueet sijoittuvat vanhan Hakaniemensillan ja Näkinsillan väliselle alueelle sekä rantaan Hakaniemensillan molempiin päihin.

Hakaniemenrannassa ja Merihaankadulla aloitetaan paalulaatan rakentaminen. Paalulaatta on paalujen varaan rakennettu betonilaatta, jota tarvitaan katujen perustuksia varten. Merihaankatu on nykyisen Sörnäisten rantatien eteläisin osa Hakaniemenrannan pohjoispuolella. Osa Sörnäisten rantatiestä siis nimetään Merihaankaduksi.

Uudella Miina Sillanpään kadulla, Valtionkonttorin edustalla, aloitetaan kaivutyöt syyskuun aikana.

Myös Näkinsilta joudutaan uusimaan. Nämä työt alkavat väliaikaisen sillan rakentamisella nykyisen Näkinsillan pohjoispuolelle näillä näkymin loka-marraskuussa. Väliaikaisen sillan valmistuttua aloitetaan nykyisen sillan purkutyöt. Siltavuorenrannassa urakka-alue laajenee rantaan myös sillan itäpuolella syys-lokakuussa.

Uuden Hakaniemensillan linjauksen kohdalla Siltavuorensalmessa kulkee painevesiviemäri, joka kuljettaa ison osan kantakaupungin jätevesistä. Paineviemäri on siirrettävä pois uuden sillan kohdalta, ennen kuin ruoppaus- ja paalulaattatyöt sekä varsinainen sillanrakennus voidaan aloittaa. Tämä työ on alkanut keväällä ja jatkuu yhä.

Melua aiheuttavat työt aiheuttavat merkittävää haittaa

Noudatamme tarkasti kaupungin ympäristöviranomaisen antamia määräyksiä. Silti Siltasaarensalmen rannat mullistava uudistus väistämättä aiheuttaa asukkaille rakentamisaikana merkittävää häiriötä erityisesti melun takia. Hakaniemessä melua aiheuttavat työvaiheet, kuten pontitus ja paalutus, alkavat ensin syyskuun aikana muutamilla lyhyillä, päivän tai kahden mittaisilla jaksoilla. Lokakuussa melua aiheuttavat työvaiheet ovat jo käynnissä täydellä teholla, ja jatkuvat vaiheissa käytännössä seuraavat 2-3 vuotta. Meluavissa työvaiheissa on välillä pidempiä, useamman viikon mittaisia taukoja.

Siltavuorenrannassa tehdään vesihuoltolinjan kaivannon ponttausta useassa vaiheessa syys-lokakuussa lyhyissä muutaman päivän jaksoissa. Lisäksi poistetaan kalliota kiilaamalla syys-lokakuussa mittarikaivolla (Pohjoisranta 26) ja aloitetaan paalutustyöt rannassa arviolta lokakuun alussa.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin kello 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin.

Yötyöt

Näkinsillan eteläpuolelle rakennetaan väliaikaista kiertoliittymää. Näitä töitä joudutaan tekemään osin myös yöaikaan, jottei aiheutettaisi kohtuutonta haittaa liikenteelle. Yötyöt ajoittuvat siten, että niitä tehdään syyskuun lopusta alkaen yhteensä noin kymmenenä yönä loppuvuoden aikana. Öisin ei tehdä kaikkein kovinta melua aiheuttavaa työtä, vaan esimerkiksi asfaltointeja.

Liikennejärjestelyt

Moottoriajoneuvoliikenne Hakaniemenrantaa pitkin Merihakaan on loppunut lopullisesti. Moottoriajoneuvoliikenne Merihakaan kulkee Sörnäisten rantatien kautta Haapaniemenkatua pitkin. Nykyiset jalankulun ja pyöräilyn reitit aivan Hakaniemenrantaa pitkin säilyvät käytössä, mutta rakentamisen edetessä niihin tulee pieniä muutoksia.

Reitit opastetaan maastossa liikennemerkein. Ajantasainen kartta liikennejärjestelyistä löytyy myös Kruunusiltojen verkkosivuilta: https://www.kruunusillat.fi/category/hakaniemi/ 

Tervetuloa asukastilaisuuteen

Järjestämme Hakaniemen alueen rakennustöistä kaikille avoimen verkkotilaisuuden 23.9. Lisätietoa tilaisuudesta on tulossa verkkosivuillemme www.kruunusillat.fi sekä somekanaviimme.

Hakaniemi uudistuu

Hakaniemi kokee 2020-luvulla suuren muutoksen, kun historialliset miljööt saavat rinnalleen uutta asumista, liiketiloja, hotelleja, kulttuuria ja upeita rantatiloja oleskeluun. Hakaniemen asema joukkoliikenteen solmukohtana vahvistuu voimakkaasti Kruunusillat-pikaraitiotien myötä.

Nykyinen, huonokuntoinen Hakaniemensilta korvataan uudella, joka rakennetaan nykyisen sillan itäpuolelle.

Merihaansilta, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta