Skip to main content

Sillan- ja kadunrakennustyöt jatkuvat Kruununhaassa

Tiedote 21.7.2022

Rakennustyöt etenevät Kruununhaan puolella.

Kovaa melua aiheuttaviin töihin lukeutuu sekä paalutusta että pontitusta. Niitä on tehty jo pidemmän aikaa ja ne tulevat myös jatkumaan.

Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa pontitusta tehdään lopullisen paineviemärin rantautumiskohdan kaivannon tukemiseksi. Paalutus taas liittyy uuden Hakaniemensillan rakentamiseen. Parhaillaan esimerkiksi työsillan teko vaatii sitä.

Näiden kovaa melua aiheuttavien töiden lisäksi meneillään on muitakin työvaiheita. Niihin lukeutuu esimerkiksi uuden Hakaniemensillan tukien rakennustyöt, vesihuoltotyöt ja kadun rakennekerrokset.

Sekä Hakaniemessä että Siltavuorenrannassa Kruunusillat-raitiotien rakennustyöt sekä liittyvät työt, kuten Hakaniemensillan ja Näkinsillan uusiminen, jatkuvat vaiheissa vuoteen 2026 asti.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia eli korvatulppia halukkaille: niitä on noudettavissa postilaatikosta, joka sijaitsee Kirjatyöntekijän ja Välikadun risteyksessä, kevyen liikenteen sillan vieressä.

Pahoittelemme häiriöitä.

Julkinen liikenne, Liikennejärjestelyt, Katusuunnitelma, Hakaniemenranta