Skip to main content

Kaupunkiympäristö ja liikenne

Tiedote 2.2.2023

 

Helsingin kaupunki panostaa voimakkaasti kaupunkilaisten viihtyvyyteen sekä ulkoilun- ja liikkumisen mahdollisuuksiin. Tässä myös työmatkaliikkuminen on merkittävässä roolissa.

Uusia reittejä on suunnitteilla ja valmistuu koko ajan. Näille asioille kaupungilla on oma sivustonsa, jonka linkki alla.

Siltatyömaa Hakaniemen rannassa on tilanteessa, jossa uutisia ei tälle viikolle ole. Siksi alueen oma tiedotus toivottaa kevättä tulevaksi ja suosittelee, että käyt tutustumassa kaupungin uusiin mahdollisuuksiin osoitteessa: https://www.hel.fi/fi/kaupunkiymparisto-ja-liikenne/pyoraily 

Vaan muistakaahan vielä liukkaatkin!

T: Merihaka Foorumin tiedotus

Korkeasaaren ja Mustikkamaan välisen väylän liikenne katkeaa

Tiedote 27.3.2023

Vesiliikenne joudutaan katkaisemaan Korkeasaaren ja Mustikkamaan välisestä salmesta kolmena-neljänä päivänä 3.-6.4. välisenä aikana. Veneliikenne väylällä katkaistaan klo 7-18 välisenä aikana. Alueella tehdään silloin vesijohdon ja paineviemärin upotustöitä.

Vesiliikenteen katko tarkoittaa, että Korkeasaaren ja Mustikkamaan välistä ei pääse kulkemaan, väylä on kokonaan suljettu.

Vesijohdon ja paineviemärin upotus liittyy Korkeasaaren esirakentamiseen. Tämän työn yhteydessä uusitaan Korkeasaaren vanha vesi- ja viemärilinja, linjaston uusiminen on Korkeasaarelle erittäin tärkeää.

Pahoittelemme häiriöitä.

Lisätietoja:

Jari Humalajoki, projektipäällikkö, Työyhteenliittymä Kruunusillat, puh. 0400 437 884, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Korkeasaaren tukimuurityöt

Tiedote 21.3.2023

Sompasaaren- ja Korkeasaaren rannoille rakennetaan Kruunusillat-hankkeen yhteydessä huomattava määrä tukimuureja rantapenkerettä tukemaan. Tukimuurielementtejä tulee yhteensä 98 kpl ja pituutta tukimuurirakenteilla on reilu 350 m. Tukimuurit tulevat sijoittumaan Finkensillan ja Kruunuvuorensillan välille, Korkeasaareen Mustikkamaan puoleiselle täyttöosuudelle.

Tukimuurielementtien vedenalaiset osat rakennetaan työmaalla ja yhden yksittäisen elementin koko vaihtelee jonkin verran. Painoa elementeillä on 17 000–52 000 kg. Tukimuurielementit nostetaan paikoilleen isolla autonosturilla. Kolmen tukimuurikokonaisuuden elementit nostellaan paikoilleen seuraavien viikkojen aikana. Nämä tukimuurit sijaitsevat Finkensillan ja Korkeasaarensillan välittömässä läheisyydessä.

Tukimuurielementit rakennetaan työmaalla.

Mustikkamaan sillan molemmin puolin tulevat tukimuurit rakennetaan suoraan paikoilleen. Näiden tukimuurien rakenne poikkeaa elementtirakenteisista siten, että muuriseinien alla on paalujen varassa oleva laatta = paalulaatta. Laatta sijaitsee myös fyysisesti merenpinnan yläpuolella. Laatan raudoituksen yhteydessä on myös asennettu tukimuurin vaatimat tartuntaraudat valmiiksi. Laatan betonoinnin jälkeen tukimuurin seinän ulkopuoleinen muotti (näkyviin jäävä pinta) rakennetaan ensin, jota vasten tehdään tukimuuriseinän vaatima raudoitus. Raudoituksen jälkeen tehdään sisäpuolen muotti, eli muotti tuplataan. Tuplauksen jälkeen muotti onkin valuvalmis.

Mustikkamaan sillan molemmin puolin tulevat tukimuurit rakennetaan suoraan paikoilleen.

Korkeasaaren alueella on tehty ruoppaus- ja täyttötöitä, joten uutta rantaakin tulee paljon. Tämä uusi rantaviiva tuetaan osalta matkaa tukimuurein. Uuden rantaviivan alue rakennetaan niin, että rakennettava maapenger rakennetaan työteknisistä syistä ylileveänä tasoon n. +1. Tämän jälkeen alue syvätiivistetään syvätiivistykseen tarkoitetulla kalustolla. Syvätiivistyksen jälkeen penkka puretaan ja tasataan tavoitetasoon, jotta tukimuurielementit pystytään nostamaan suunnitellulle paikalleen.

Syvätiivistystyö käynnissä.

Tukimuurielementtien alapinta asennetaan noin -2 m syvyyteen, muutaman sentin tarkkuudella. Elementtien paikalleenlaskun jälkeen elementtien päälle rakennetaan vielä paikallavalettava korotusosa. Valmiin tukimuurin yläpinta on korkeimmillaan tasolla +5,6 m ja matalimmillaan +1,5 m merenpinnasta.

Tukimuurielementit nostetaan paikoilleen isolla autonosturilla.

Kruununhaassa kadun päällystystyö aiheuttaa liikennejärjestelyjä maanantaina 19.9.

Tiedote 15.9.2022

Päällystystyön aiheuttamat liikennejärjestelyt 19.9.2022

Kruununhaassa jatketaan asfaltointitöitä maanantaina 19.9. Tällä kertaa päällystetään katualuetta SIltavuorenrannan ja Kirjatyöntekijänkadun risteyksessä.

Päällystystyön aikana moottoriajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille ajosuunta kerrallaan.

Myös jalankulun ja pyöräilyn reiteissä on pieniä muutoksia.

Liikenteenohjaajat ovat paikalla ohjaamassa liikennettä.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Kruununhaassa katujen päällystystyöt aiheuttavat liikenne- ja pysäköintirajoituksia 12.-13.9.

Tiedote 7.9.2022

Asfaltointityöt sulkevat tilapäisesti katuja päiväsaikaan.

Kruununhaassa asfaltoidaan katuja viikon 37 alussa. Työt pyritään saamaan valmiiksi maanantain 12.9. aikana, mutta ne on mahdollista, että ne jatkuvat vielä tiistaina 13.9. Mikäli työt jatkuvat vielä tiistaina, järjestelyt kuitenkin puretaan yön ajaksi pois ja tällöin liikenne kulkee normaalisti.

Työn aikana moottoriajoneuvoliikenne SIltavuorenrannasta Pohjoisrantaan ja Liisankadulle on poikki.

Myöskään Liisankadun suunnasta ei pääse autolla ajamaan Siltavuorenrantaan Maurinkadun, Kristianinkadun ja Välikadun kautta.

Liikenteenohjaajat opastavat autoilijoita työn aikana. Jalankululle ja pyöräilylle järjestetään reitit. Myös pelastusajoneuvoille järjestetään tarvittaessa kulkureitit.

Myös joitakin pysäköintipaikkoja on työn aikana pois käytöstä Kirjatyöntekijänkadulta ja Maurinkadulta.

Kruununhaassa Kirjanpuiston luona tilapäisiä liikennejärjestelyjä 1.-3.8.2022

Tiedote 29.7.2022

Liikennejärjestely on voimassa 1.-3.8.2022 klo 7-18.

Kirjanpuiston läheisyydessä rakennetaan uutta kunnallistekniikkaa. Elokuun ensimmäisellä viikolla puistoa ympäröivillä katualueilla joudutaan rajoittamaan moottoriajoneuvoliikennettä, jotta työ saadaan tehtyä mahdollisimman nopeasti ja turvallisesti.

SIltavuorenrannan normaali ajoreitti kohti Pohjoisrantaa katkeaa työpäivien ajaksi (klo 7-18) ajalla 1.-3.8. Korvaava ajoyhteys työpäivän aikana järjestetään Kirjatyöntekijänkatua pitkin. Liikenteenohjaajat ohjaavat liikenteen suunta kerrallaan.

Siltavuorenrannan kadunvarsipysäköinti säilyy käytössä myös päiväsaikaan. Liikenteenohjaajat päästävät autot ajamaan parkkiin ja pois sieltä.

Työpäivän jälkeen kaivannon yli asennetaan ajosillat, joita pitkin liikenne pääsee kulkemaan normaalisti illalla ja yöllä.

Pahoittelemme rakennustöiden aiheuttamia häiriöitä.

Kruununhaassa Kirjatyöntekijänkadulla liikennerajoituksia 27.-28.6.2022

Tiedote 23.6.2022

Kirjatyöntekijänkadulla tehdään juhannuksen jälkeisellä viikolla kunnallisteknisiä asennuksia, joiden takia katu joudutaan kaivamaan auki Kirjatyöntekijänkatu 14:n edustalla.

Maanantaina 27.6. ja tiistaina 28.6. moottoriajoneuvoliikenne on katkaistu Kirjatyöntekijänkatu 12:n kohdalta. Jalankulun ja pyöräilyn reitit ovat käytössä normaalisti, ja huolto- ja pelastusliikenteelle on järjestetty reitti kiinteistöille.

Myös työalueelle jäävät kadunvarren pysäköintipaikat ovat kyseisen työn ajan pois käytöstä.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

 

Kruununhaassa kunnallistekniikan asennustyöt aiheuttavat liikennerajoitteita 20.-22.6.2022

Tiedote 17.6.2022

Välikadun, Kirjatyöntekijänkadun ja Pohjoisrannan risteyksessä tapahtuva maakaasu- ja telesuojaputkien asennustyö aiheuttaa Kruununhaassa tilapäisiä liikennerajoitteita ja kiertoteitä ajalla 20.-22.6.2022.

Järjestely koskee seuraavia katuja: Kirjatyöntekijänkatu, Välikatu, Pohjoisranta, Maurinkatu ja Kristianinkatu.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Työn aikana Kirjatyöntekijänkadun kautta ei pääse Pohjoisrannan yksisuuntaiselle kadulle eikä Välikadun kautta Kristianinkadulle (eikä siis eteenpäin kohti Liisankatua). Liisankadun suunnasta ei pääse Maurinkadun ja Kristianinkadun kautta Siltavuorenrantaan, vaan täytyy ajaa Unioninkadun kautta, jos haluaa Siltavuorenrantaan.

Vaikutukset jalankululle


Jalankulkureitti katkeaa Välikadun ja Kirjatyöntekijän risteyksestä niin, että Pohjoisrantaan ei pääse kävelemään suoraan. Jalankulkureitti kulkee kuitenkin edelleen väliaikaista jalankulun ja pyöräilyn ramppia pitkin kohti itää.

Vaikutukset pyöräilylle


Pyöräreitti katkeaa Välikadun ja Kirjatyöntekijän risteyksestä niin, että Pohjoisrantaan ei pääse ajamaan suoraan. Pyöräreitti kulkee kuitenkin edelleen välilaikaista jalankulun ja pyöräilyn ramppia pitkin kohti itää.

Vaikutukset joukkoliikenteeseen


Ei vaikutuksia.

Kruunusillat-allianssi aloittaa johtosiirtotyön Siltasaarenkadulla 6.3.2023

Tiedote 3.3.2023

 

Siltasaarenkatua 3.3.2023

Hakaniemen alueen uusien katu- ja raitiotiejärjestelyjen mahdollistamiseksi maalis-huhtikuun 2023 aikana tehdään johtosiirtotöitä Siltasaarenkadulla sekä John Stenbergin rannassa. Työ tehdään, jotta alueella oleva 10kV sähkökaapeli saadaan siirrettyä uudelle linjaukselle.

Työ aloitetaan maanantaina 6.3. aamuyöllä rajaamalla työalue kadun itäreunaan, Siltasaarenkadun 1-3 -kiinteistön kohdalle. Kiinteistön edestä poistetaan tilapäisesti kaikki pysäköintipaikat. Ne saadaan uudestaan käyttöön maaliskuun aikana. Kulku kiinteistöille järjestetään koko työn ajan.

Johtosiirtotyö on pääasiassa tavanomaista kaivinkoneella tehtävää kaivutyötä, josta ei aiheudu erityisen kovaa melua. Työtä joudutaan tekemään satunnaisesti myös yöaikaan, jottei liikenteelle aiheutuisi kohtuutonta haittaa.

Työ etenee Siltasaarenkadulta John Stenbergin rantaan maalis-huhtikuun vaihteessa ja valmistuu kokonaisuudessaan toukokuun alkupuolella.

Tämä on yksittäinen työvaihe, joka tehdään tässä vaiheessa töiden mahdollistamiseksi muilla työalueilla. Siltasaarenkadun varsinainen katuremontti alkaa tämänhetkisen tiedon mukaan vuonna 2024.

Kruunusillat-allianssin huhtikuun työt Hakaniemessä ja Kruununhaassa

Tiedote 31.3.2022

Talvi on kääntynyt kevääksi, ja rakennustyömaiden tehokkain työjakso – eli se aika vuodesta, jolloin pakkanen, pimeys ja lumi eivät hidasta ja vaikeuta työntekoa – on alkamassa.

Hakaniemessä ja Kruununhaassa Kruunusillat-allianssin työt ovat edenneet talven aikanakin suunnitellusti.

Uuden Hakaniemensillan rakentaminen on hyvässä vauhdissa: sillan perustusten paalutukset ovat käynnissä Siltavuorensalmen molemmin puolin. Hakaniemen puolella on lisäksi tehty meritäyttöjä.

Sillanrakennustöitä varten Siltavuorensalmeen rakennetaan ensin työsilta, jonka avulla päästään rakentamaan varsinaista siltaa. Työsillan paalutuksia tehdään lautalta käsin huhtikuun aikana usean viikon ajan. Työsiltaan jätetään aukko veneilijöitä varten.

Työt ovat käynnissä myös Kalasataman eteläkärjessä eli Nihdissä. Puramme vanhojen laiturirakenteiden vedenalaisia osia. Uuden rantamuurin porapaalutukset alkavat toukokuussa ja jatkuvat pitkälle kesään.

Nihdissä tehdään Kruunusillat-hankkeen töiden lisäksi myös Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen töitä. Niistä voi lukea lisää täältä.

Hakaniemen työt

Opetushallituksen edustalla uusien katurakenteiden vaatimat paalutukset jatkuvat pienen tauon jälkeen. Opetushallituksen edustalla tehdään myös louhintaa eli räjäytetään kalliota huhtikuun aikana. Räjäytykset tehdään pienillä panoksilla arkisin klo 7-18 välillä.

Näkinsillan rakennustyöt käynnistyvät myös huhtikuussa. Olennaisena osana niihin liittyvät Miina Sillanpään kadulle (Vetehisenkujan kohdalle) rakennettavan pumppaamon työt. Pumppaamo sijoitetaan sillan tukeen ja sitä varten joudutaan ensin kaivamaan iso kaivanto, josta ajetaan pois noin 800 kuorma-autollista maata. Maanajo kestää tämänhetkisen arvion mukaan kesäkuulle saakka.

Viikolla 14 Näkinsillan työmaalla tehdään vesipiikkausta, joista aiheutuu kovempaa melua. Viikolla 15 alkaa myös pontinlyönti. Huhtikuun puolenvälin tietämillä aloitetaan myös suihkuinjektointi. Suihkuinjektoinnissa tiivistetään Näkinsillan pumppaamon kaivannon alapäätä ruiskuttamalla ympäröimään maahan sementtiliuosta kovalla paineella kaivannon vesitiiveyden saavuttamiseksi. Tästäkin työstä aiheutuu melua. Myös paalutukset alkavat huhtikuun lopussa.

Lisäksi huhtikuun loppupuolella käynnistyy uuden Näkinsillan kohdalla paineviemäreiden siirto, joka vaatii yöllisiä putkiliitostöitä ja imuautojen käyttöä sekä Hakaniemen että Kruununhaan puolella neljänä eri yönä. Näistä yötöistä tiedotetaan erikseen ajankohtien varmistuttua. Paineviemärin siirtotöiden arvioidaan valmistuvan toukokuun aikana.

Kruununhaan työt

Myös Kruununhaassa melua aiheuttavat työt, kuten porapaalutus ja lyöntipaalutus, jatkuvat. Lisäksi Kruununhaassa puretaan huhtikuussa pois Hakaniemensillan reunapalkki, mistä aiheutuu kovempaa melua.

Liikennejärjestelyihin tulee pieniä muutoksia, kun yksisuuntainen Pohjoisranta-asuntokatu päästään palauttamaan normaalille linjaukselleen huhtikuun alussa putkitöiden valmistuttua sen kohdalta.

Alueella kuitenkin valmistellaan jo seuraavaa, isompaa liikennejärjestelyä, joka otetaan käyttöön toukokuun loppupuolella. Tällöin kaikki moottoriajoneuvoliikenne siirtyy rannasta lähemmäksi rakennuksia, jotta rantaan saadaan tilaa sillan- ja kadunrakennustöille. Liikennejärjestelystä tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Kyseisen liikennejärjestelyn valmistelua tehdään viikonlopputöinä näillä näkymin 22.-24.4. Tällöin liikenne Sörnäisten rantatiellä Kruununhaan puolella kapenee yksikaistaiseksi, kun kaukolämpö- ja hulevesiputkia joudutaan vetämään kaistojen alle. Liikenne kulkee työn ajan yhdellä kaistalla vuorottelevana ja liikenteenohjaajat ohjaavat liikennettä. Asfaltointi tehdään yötyönä sunnuntain 24.4. ja maanantain 25.4. välisenä yönä.

Kruunusillat-allianssin talven työt Hakaniemessä ja Kruununhaassa

Tiedote 29.11.2022

 

Helsingissäkin syksy on ainakin kalenterin mukaan kääntynyt talveksi. Moni saattaa kaivata jo kunnon lumisia talvikelejä ja hohtavia hankia, mutta rakennustyömailla lumen tuloa ei koskaan odoteta innolla. Lumi hidastaa ja vaikeuttaa työvaiheita, ja lumenkasauspaikat vievät tilaa muutenkin ahtailla alueilla. Myös kovat pakkaset hidastavat töitä.

Töiden sujuvan etenemisen varmistamiseksi toivomme siis tälle talvelle vain vähäisiä lumisateita ja maltillisia pakkaslukemia.

Kruununhaka

Siltavuorenrannan / Pohjoisrannan uuden rantamuurin porapaalutustyö jatkuu tammi-helmikuulle, minkä jälkeen muurin rakentamisessa on vielä muita työvaiheita, kuten ankkurointia. Muuri valmistuu tämänhetkisen arvion mukaan maaliskuun lopulla.

Lisäksi rannan tuntumaan rakennettavia pohjanvahvistusrakenteita eli paalulaattoja valetaan, ja kaivantoja täytetään talven mittaan.

Hakaniemi

Hakaniemenrannan itäpää eli Merihaan edusta alkaa olla katutöiden osalta tältä erää valmis. Kulkuväylät kunnostetaan vielä ja huolehditaan siitä, että niiden talvikunnossapito on sujuvaa.

Katutöitä jatketaan alueella myöhemmin, kun rannan ruoppaus- ja täyttötyöt ovat valmistuneet arviolta loppuvuodesta 2023. Uusia putkia ja kaapeleita ei voida vetää rannan läheisyyteen ennen sitä.

Sen sijaan Merihaansillan rakennustyöt paalutuksineen ovat käynnissä rannan itäpäässä koko talven. Niistä enemmän otsikon ”Merihaansilta” alla.

Myös vanhan Hakaniemensillan alla tehdään talven aikana paalutuksia. Työ kestää noin kuukauden verran ja alkaa marras-joulukuun vaihteessa.

Hakaniemensillan länsipuolella kaivannot etenevät kohti Siltasaarenkatua. Talven aikana myös Hakaniementorin reunasta puretaan pois kiveystä, jonka tilalle tulee asfalttia. Näin valmistellaan tulevia liikennejärjestelyjä.

Myös Hakaniemen torikadulla tehdään talven aikana töitä, jotka parantavat sen liikenteenvälityskykyä. Tähtäimessä ovat ensi kesän liikenteelliset muutokset alueella. Niistä kerromme lisää keväämmällä.

Vuodenvaihteen tietämillä John Stenbergin rannassa alkaa tapahtua, sillä sinne siirretään tekniikkaa, joka kulkee tällä hetkellä Siltasaarenkadun alla.

Sörnäisten rantatiellä ajokaistat siirtyvät helmikuun aikana jälleen hiukan eri linjaukselle, mutta ajamaan pääsee kuten ennenkin.

Näkinkujan tällä hetkellä käynnissä olevat louhinnat jatkuvat joulukuun alkuun. Näkinkujalla työt valmistuvat tämänhetkisen aikataulun mukaan kevään 2023 aikana.

Uudella Miina Sillanpään kadulla, Virastotalon vieressä aloitetaan talven aikana iso ja monimutkainen kunnallistekniikan uusimistyö. Sitä varten joudutaan kaivamaan iso kaivanto, joka on mahdollisesti auki yli puoli vuotta siitä syystä, että juuri tässä kohdassa suuri määrä erilaisia putkia ja kaapeleita risteää tai yhdistyy toisiinsa. Pitää purkaa ja rakentaa samaan aikaan, jotta alueen kiinteistöissä kaikki toimisi normaalisti työnkin aikana.

On mahdollista, että kaivanto peitetään välillä ja avataan myöhemmin uudestaan. Toisinaan niin päädytään tekemään turvallisuussyistä, jos töitä ei päästä jostain syystä sujuvasti jatkamaan – esimerkiksi jossain muualla täytyy ensin tehdä aikaa vieviä liitostöitä, jotta niitä seuraavaksi voitaisiin tehdä tässä kohdassa.

Näkinsilta

Näkinsillan kannen valu marraskuun puolessavälissä sujui ongelmitta.

Seuraava isompi työvaihe Näkinsillan työmaalla on kannen jänteiden jännittäminen. Sillan jänteet ovat tukirakenteita, jotka yhdessä raudoituksen kanssa jäykistävät siltarakenteen.

Kun jänteet saadaan lopulliseen jännelujuuteen, voidaan purkaa betonivalua varten rakennettu puinen siltamuotti. Tämä työ kestää kahdesta kolmeen viikkoa (tämänhetkisen arvion mukaan viikot 49-51) ja se vaikuttaa ajoittain liikenteeseen Sörnäisten rantatiellä. Isompien liikennehäiriöiden välttämiseksi purkutyötä tehdään jonkin verran myös yöaikaan. Muuttuvista liikennejärjestelyistä, liikennehäiriöistä ja yötöistä tiedotetaan aina erikseen.

Lisäksi jatketaan sillan maatukeen sijoittuvan jätevesipumppaamon betonointitöitä.

Tämänhetkisen aikataulun mukaan uusi Näkinsilta saadaan käyttöön kesän 2023 aikana.

Hakaniemensilta

Uuden Hakaniemensillan työmaalla on tammikuusta alkaen luvassa varsin näyttäviä työvaiheita, kun sillan isoja, teräksestä valmistettuja lohkoja eli rungon osia aletaan nostaa paikoilleen.

Tätä työvaihetta varten Hakaniemenrantaan pystytetään iso nosturi heti loppiaisen jälkeen.

Teräsrungon valtavia, jopa 100 000 kg painavia osia alkaa saapua isoilla erikoiskuljetusautoilla Oulussa sijaitsevalta tehtaalta. Nosturilla ne nostetaan suoraan lavetin kyydistä paikoilleen uuteen siltaan.

Hakaniemenrannassa työ kestää ensimmäisessä vaiheessa parisen viikkoa. Sen jälkeen nosturi siirretään Kruununhaan puolelle, ja sama työ jatkuu siellä.

Kaikki teräsrungon lohkot saadaan paikoilleen helmi-maaliskuun aikana. Tänä talvena uuden sillan runko alkaa siis jo hyvinkin selkeästi hahmottua Siltavuorensalmen ylle.

Kun runkolohkot ovat paikoillaan, alkaa niiden hitsaaminen kiinni toisiinsa. Tämä työvaihe kestää nelisen kuukautta, minkä jälkeen rakennetaan kannen muottia valua varten.

Merihaansilta

Merihaansillan työsillan paalutus aloitettiin sekä Merihaan että Nihdin päässä lokakuun lopulla. Paalutuksia tehdään huhtikuun puoleenväliin saakka, jolloin ne jäävät koko kesäksi tauolle. Työsillan lisäksi kevään aikana paalutetaan varsinaisen sillan välitukia.

Paalutustauon (15.4.-31.7.2022) aikana siltatyömaalla tehdään välitukien sekä kannen muotti-, raudoitus- ja betonointitöitä.

Elokuussa paalutukset jatkuvat ja kestävät arviolta alkutalveen 2024 saakka.

Silta valmistuu vuoden 2024 aikana siihen pisteeseen, että raiteita voidaan alkaa asentaa. Käyttöönotto tapahtuu osana Kruunusillat-raitiotietä sitten, kun yhteys otetaan kokonaisuudessaan käyttöön.

Joulunajan työt

Tämänhetkisen tiedon mukaan työmaa hiljenee joulun välipäiviksi. On kuitenkin mahdollista, että joitakin kriittisiä työvaiheita joudutaan edistämään myös silloin. Kovaa melua aiheuttavia töitä joka tapauksessa vältetään.

Koko projektin tilanne pähkinänkuoressa

Kruunusillat-raitiotiehankkeen edistymisestä kokonaisuutena voi tässä vaiheessa kertoa sen verran, että työt ovat myös Laajasalossa tämän talven aikana käynnistymässä koko hankealueella. Raitiotieyhteyden rakentaminen etenee siis aikataulussaan.

Kruunusillat-projektin tavoitteena on edelleen se, että matkustajaliikenne on tällä uudella merellisellä reitillä käynnissä vuonna 2027.

Melkoisen onnelliseksi lopuksi

Tulevasta talvesta voisi vielä kertoa asukkaille sen, että nyt eletään viimeistä kovemman melun ajanjaksoa. Ensi kesänä Hakaniemen ja Kruununhaan alueella ei tehdä (Kruunusillat-allianssin toimesta) enää juurikaan kaikkein kovinta kovaa melua aiheuttavia perustustöitä, kuten paalutuksia. Ruoppauksista ja meritäyttöjen tiivistyksistä kyllä syntyy ääntä, mutta sitä ei ole yleensä koettu taajuudeltaan ollenkaan niin häiritseväksi kuin paalutusmelu.

Kokonaan meluavat työvaiheet eivät kuitenkaan ole vielä ohi, sillä joillekin yksittäisille alueille päästään töihin vasta myöhemmin. Esimerkiksi sitten, kun uusi Hakaniemensilta otetaan käyttöön arvion mukaan alkuvuonna 2024 ja vanha silta päästään purkamaan, tehdään vielä jonkin verran paalutuksia vanhan sillan kohdalla.

Kruunusillat-allianssin toukokuun työt Hakaniemessä ja Kruununhaassa

Tiedote 2.5.2022

Uuden Hakaniemensillan rakennustyömaa Hakaniemenrannassa

Toukokuu tuo tullessaan laajenevia työalueita: Hakaniemensillan rakentamiselle tarvitaan lisätilaa, ja liikenne siirtyy Siltavuorensalmen molemmilla puolilla kauemmaksi rannasta. Työt aloitetaan myös Merihaan edustalla, Hakaniemenrannan itäisimmässä osassa.

Merihaassa työt käynnistyvät kaivanto kerrallaan

Hakaniemenrannan 12-18 edustalla Merihaassa työt saadaan kunnolla käyntiin toukokuun aikana.

Kunnallistekniikan uusiminen alueella vaatii syviä kaivantoja, joita tuetaan ponttiseinien avulla. Ponttiseinien lyöminenmaahan aiheuttaa voimakasta melua. Pontitus aloitetaan toukokuun alussa ja se kestää syksyyn saakka, mutta sitä ei tehdä yhtäjaksoisesti, vaan edetään kaivanto kerrallaan lännestä itään.

Työalueet aidataan, mutta kiinteistöihin järjestetään kulkutiet asukkaille, huoltoajolle ja pelastusajoneuvoille.

Loka-marraskuussa kunnallistekniset työt tällä alueella jäävät näillä näkymin tauolle noin puoleksi vuodeksi, koska Merihaansillan rakennustyöt sekä ranta-alueiden ruoppaukset aloitetaan tämänhetkisen arvion mukaan alkutalvesta 2023. Merihaansiltaa rakennetaan kokonaisuudessaan parisen vuotta. Vuoden 2023 aikana aloitetaan myös meritäyttöjen tekeminen.

Hakaniemensillan rakennustyöt näkyvät ja kuuluvat

Uuden Hakaniemensillan perustusten paalutukset ja pohjalaatan valut ovat käynnissä Siltavuorensalmen molemmin puolin. Päätytuet alkavat jo toukokuun aikana nousta näkyviin.

Siltavuorensalmeen on huhtikuun aikana rakennettu työsilta, jolta käsin rakennetaan varsinaista siltaa. Työsiltaan on jätetty aukko veneilijöitä varten.

Toukokuun aikana Hakaniemensillan ali kulkevaa jalankulun ja pyöräilyn reittiä siirretään Hakaniemenrannassa kauemmaksi rannasta. Muutoksesta tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Sörnäisten rantatie ja Näkinsilta

Näkinsillan rakennustyöt ja Miina Sillanpään kadulle (Vetehisenkujan kohdalle) rakennettavan jätevesipumppaamon työt ovat käynnissä. Pumppaamo sijoitetaan sillan tukeen ja sitä varten joudutaan ensin kaivamaan iso kaivanto, josta ajetaan pois noin 800 kuorma-autollista maata. Maanajo kestää tämänhetkisen arvion mukaan kesäkuulle saakka.

Sillan Merihaan puoleiset tuet ovat jo paikoillaan, ja työ etenee kesäkuukausina ripeästi.

Sörnäisten rantatiellä on käynnistymässä myös kaukolämmön asennus kadun itäpuolelle sekä paineviemärilinjan asennus keskikaistojen väliin. Molempia alueita aletaan kaivaa auki toukokuun aikana. Kruunusillat-allianssi uusii Sörnäisten rantatien noin Haapaniemenkadun risteykseen saakka. Tämä työvaihe valmistuu vuoden 2024 loppupuolella.

Melua aiheuttavaa yötyötä tehdään toukokuun toisella viikolla

Näkinsillan työmaan luona tehdään paineviemärin siirtotyötä, joka vaatii yöllisiä putkiliitostöitä ja imuautojen käyttöä neljänä yönä. Ensimmäiset kaksi yötä on aikataulutettu viikolle 19, jolloin töitä on tarkoitus tehdä maanantain ja tiistain (9.-10.5.) välisenä yönä sekä keskiviikon ja torstain (11.-12.5.) välisenä yönä.

Varsinaista asennusta tehdään Sörnäisten rantatiellä, tulevan Miina Sillanpään kadun risteyksessä, eikä se aiheuta juurikaan melua. Sitä syntyy kuitenkin imuautoista, jotka tulevat asennuksen ajaksi imemään jätettä viemäreistä Sörnäisten rantatielle väliaikaisen liikenneympyrän läheisyyteen, ja käyvät tyhjentämässä sitä viemäriin Haapaniemenkadun ja Hämeentien risteyksessä.

Sekä Sörnäisten rantatiellä että Haapaniemenkadun ja Hämeentien risteyksen läheisyydessä on siis yöllä luvassa imuautoista lähtevää kovempaa melua, ja myös hajuhaittaa voi syntyä. Myös autojen vilkkuvalot voivat häiritä. Työtä tehdään klo 21-06 välillä.

Kyseinen työvaihe joudutaan tekemään yöllä useista eri syistä, joista merkittävin on se, että yöllä, kun suurin osa ihmisistä nukkuu, jätettä virtaa viemärissä vähemmän.

Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, paineviemärin siirtotöiden arvioidaan valmistuvan toukokuun aikana.

Muuallakin tapahtuu

Opetushallituksen edustalla asennetaan hulevesikaivoja sekä yhteiskäyttöpylväiden perustuksia. Yhteiskäyttöpylväät ovat pylväitä, joilla on useita käyttötarkoituksia: niissä voi olla valaistus ja raitiovaunun johtokannatus, ja sen lisäksi esimerkiksi liikennemerkkejä tai liikennevaloja.

Opetushallituksen edustalla tehdään jo myös ratapohjan rakennekerroksia.

Tulevalla Merihaankadulla paalulaattatyöt jatkuvat ja kunnallistekniikkaa päästään asentamaan toukokuun aikana.

Työt ovat käynnissä myös Kalasataman eteläkärjessä eli Nihdissä: uuden rantamuurin porapaalutukset alkavat toukokuun aikana ja jatkuvat pitkälle kesään. Nihdissä tehdään Kruunusillat-hankkeen töiden lisäksi myös Kalasatamasta Pasilaan -raitiotiehankkeen töitä. Niistä voi lukea lisää täältä.

Kruununhaan työt

Myös Kruununhaassa melua aiheuttavat työt, kuten porapaalutus ja lyöntipaalutus, jatkuvat. Lisäksi Kruununhaassa puretaan vielä toukokuun ensimmäisellä viikolla nykyisen Hakaniemensillan reunapalkkia, mistä aiheutuu kovempaa melua. Reunapalkin purun jälkeen rakennetaan väliaikainen ramppi, jota pitkin jalankulun ja pyöräilyn väylä siirtyy sillan päältä jonkin verran nykyistä aikaisemmin alas Pohjoisranta-kadulle.

Pohjoisrannassa valmistellaan myös isompaa liikennejärjestelyä, joka otetaan käyttöön toukokuun loppupuolella. Tällöin kaikki moottoriajoneuvoliikenne siirtyy rannasta lähemmäksi rakennuksia, jotta rantaan saadaan tilaa sillan- ja kadunrakennustöille.

Liikennejärjestelyjen muutoksista tiedotetaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

Sillan pielessä on käynnissä myös paineellisen jäteviemärin rakennustyö. Kyseessä on lopullinen viemärilinja, joka otetaan käyttöön uuden sillan valmistuttua.

Kruunusillat-raitiotie rakennetaan ensin Hakaniemestä Laajasaloon

Tiedote: 22.4.2021

Kruunusillat-raitiotie suunnitellaan toteutettavaksi kahdessa vaiheessa. Raitiotie tehdään ensin Hakaniemestä Laajasaloon ja osuus Hakaniemestä keskustaan rakennetaan tämän jälkeen. Aikaisemman suunnitelman mukaan yhteys oli tarkoitus rakentaa kerralla.

Päivitetyn suunnitelman mukaan Kruunusillat-allianssi rakentaa vuosina 2021–2026 yhteyden Laajasalosta Hakaniemeen, jonne tulee väliaikainen päätepysäkki. Raitiolinja aloittaa liikennöinnin ensin Laajasalosta Hakaniemeen.

Hakaniemestä Kaivokadulle keskustaan rakentaminen jatkuu aikaisintaan vuodesta 2026 eteenpäin. Toteuttajasta päätetään myöhemmin. Jakamalla raitiotien rakentaminen kahteen osaan kaupunki haluaa vähentää hankkeeseen liittyviä riskejä ja niiden kustannusvaikutuksia.

Kaupunkilaisten elämään muutos ei onneksi juurikaan vaikuta. Esimerkiksi Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa rakentamisaikataulu pysyy pääosin ennallaan. Ensimmäisessä vaiheessa raitiotien päätepysäkki tulee Hakaniemenrantaan Hakaniementorin etelälaidalle, mistä matkustajilla on erinomaiset vaihtoyhteydet metroon, raitiovaunuihin ja busseihin.

Raitiotie Laajasalosta keskustaan tärkein tavoite

Kruunusillat-hankkeen tärkein tavoite on rakentaa raitiotieyhteys Laajasalosta keskustaan. Kasvavan Laajasalon asukkaille tarvitaan nopea joukkoliikenneyhteys. Metron kapasiteetti on täyttymässä Itä-Helsingissä tulevaisuudessa, ja Laajasalon raitiotie helpottaa metron ruuhkia.

”Vaiheistus on osa tarkentuvaa aikataulua. Teemme vaativaa suunnitteluprosessia, jossa tieto täsmentyy työn edetessä”, kommentoi projektinjohtaja Ville Alajoki.

Enimmäishinta tulossa poliitikkojen päätettäväksi

Kruunusillat-hankkeen alustava kustannusarvio oli 260 miljoonaa euroa, kun Helsingin valtuusto teki hankkeesta enimmäishintapäätöksen vuonna 2016. Tämän hetkisen arvion mukaan hankkeen kustannukset ovat suuremmat kuin neljä vuotta sitten arvioitiin. 19.1.2021 summan kerrottiin olevan 350 miljoonaan euroa vuoden 2015 hintatasossa. Hankkeen enimmäishinta on täsmentymässä kevään aikana.

Päätös enimmäishinnan korotuksesta viedään hyvin todennäköisesti uudelleen valtuuston käsiteltäväksi. Arvion mukaan asiasta päättää uusi kaupunginvaltuusto ensi syksynä.

Hanke on jaettu kahteen osaan

Kruunusillat-hanke toteutetaan kahden urakkamuodon yhdistelmänä: Kalasataman ja Kruunuvuorenrannan väliset kaksi siltaa (Finkensilta ja Kruunuvuorensilta) sekä Korkeasaaren maarakennus toteutetaan kokonaisurakkana. Tämän urakan kilpailutus on parhaillaan käynnissä.

Yhteyden muu rakentaminen, mukaan lukien reitin kolmas uusi silta eli Merihaansilta, tehdään puolestaan allianssimallilla.

Kruunusillat-allianssissa on käynnissä kehitysvaihe. Kehitysvaiheessa laaditaan vuoden 2016 hankesuunnitelmaa tarkemmat raitiotien suunnitelmat sekä määritellään rakentamisen aikataulu ja kustannukset. Tavoitteena on aloittaa rakentaminen eli toteutusvaihe ensi syksynä.

Myös Kruunuvuorensillan ja Finkensillan rakentaminen alkaa tavoiteaikataulun mukaan ensi syksynä.

Valmistelevat työt ovat alkamassa

Tänä keväänä ovat alkamassa valmistelevat rakennustyöt Kruunuvuorenrannassa ja todennäköisesti myös Hakaniemen alueella. Kruunuvuorenrannassa alkaa uusien katujen esirakennus Koirasaarentien länsipäässä. Hakaniemessä valmistellaan uuden Hakaniemensillan rakentamista. Nämä työt allianssi toteuttaa liittyvinä hankkeina, jotka kaupunki rakentaisi joka tapauksessa ilman raitiotietäkin.

Kruunusillat-raitiotien ensimmäiset kiskot laskettiin maahan 31.5.

Tiedote 1.6.2022

Toukokuun viimeisenä päivänä elettiin merkittäviä hetkiä, kun Kruunusillat-raitiotien kiskojen asennus alkoi Laajasalon Kruunuvuorenrannassa. Kyseessä on ensimmäiset raitiotiekiskot sekä Kruunusillat-hankkeelle että koko Laajasalolle. Saarella ei ole koskaan ollut raitiotietä.

Kruunusillat-raitiotien ratatyöt aloitettiin Kruunuvuorenrannan Haakoninlahdessa. Työt alkoivat 30.5. runkomelueristeen asentamisella. Ensimmäiset kiskot laskettiin 31.5. Kiskot tuotiin lavetilla, josta ne nostettiin ratapölkkyjen päälle. Seuraavina ratatöiden työvaiheina tehdään teknisiä järjestelmiä, raidelaatan betonivalu sekä kiskojen hitsaustöitä.

Haakoninlahdenkadun sekä sen eteläpäähän tulevien Stansvikin rantakadun ja Mirandankadun ratatyöt saadaan tehtyä tämän vuoden loppuun mennessä.

Kruunuvuorenrannan Koirasaarentiellä ratatyöt alkavat viimeistään ensi vuonna, mutta mahdollisesti jo tämän vuoden loppupuolella. Hakaniemen ratatyöt alkavat ensi vuonna.

Kruunusillat-raitiotien matkustajaliikenteen on tarkoitus alkaa vuonna 2027.

 

Kruunusiltojen Hakaniemen osaprojekti alkaa keväällä 2021

Tiedote 26.3.2021

Kruunusillat Allianssi aloittaa Hakaniemen osaprojektin työt keväällä 2021 ranta-alueen ruoppaustöiden valmisteluilla.

Alla olevassa asemapiirustuksessa on esitetty puut, jotka on kaadettava pois ruoppauksen mahdollistavan kevennyskaivun tieltä.

 

Alueen uudesta asemakaavasta on valitettu eikä uusi kaava ole näin ollen lainvoimainen. Puiden kaatamiseksi on haettu maisematyölupaa. Kun uusi kaava saa lainvoiman rakentamista jatketaan.

Mikäli kaavavalitus hyväksytään, Allianssi ennallistaa tilanteen hakemushetkellä olevan asemakaavan mukaiseksi.

Kruunuvuorensillan alle yli 40 km suojaputkea

Tiedote 11.1.2024

 

Kruunuvuorensillan alle asennetaan massiivinen suojaputkipatteristo. Asennettavia suojaputkia tulee yli 40 km ja sillan valmistuttua operaattorit asentavat niihin omat kaapelinsa. Kaapeleissa tulee aikanaan liikkumaan mm. valaistuksen sähkö ja siltaan asennettavien valvontakameroiden lähettämää kuvaa.

Suojaputkien asennuksen yhteydessä putkiin laitetaan valmiiksi vetonarut helpottamaan myöhemmin tehtäviä kaapelivetoja. Sillan pituuden takia sillan alle tehdään myös erillisiä vetotasoja, jotta kaapeleiden veto onnistuisi helposti.

Suojaputket asennetaan erilliselle kannakehyllylle, jotka roikkuvat paikoillaan kiinnikkeiden varassa. Kiinnikkeet on asennettu kannen muottityön yhteydessä kannen alapinnan muottina toimivaan raakaponttilautaan. Näistä kiinnityselementeistä roikotetaan poikittaiset kannakkeet, joihin varausputket asennetaan. Kannakehyllyt sijaitsevat kahden metrin välein, jotta putket eivät roiku hyllyllä. Putket myös sidotaan kannakkeisiin kiinni, etteivät ne pääse liikkumaan kaapelivetojen aikana. Kiinnisidonta myös estää putkien liitoksia irtoamasta toisistaan.

Käytettävien suojaputkien väri on musta. Suuren putkimäärän takia suojaputket asennetaan paikoin jopa viiteen kerrokseen. Varausputkien koko vaihtelee 50 mm ja 160 mm välillä ja yhden putkielementin pituus on 6 m.

Kruunuvuorensillan teräspalkkien tunkkaus on käynnistynyt

Tiedote 2.8.2022

Suomen pisimmän sillan eli Helsinkiin rakennettavan Kruunuvuorensillan teräspalkkien lanseeraus eli tunkkaus on käynnistynyt siltatyömaalla Helsingin Kruunuvuorenrannassa.

Näkymä tunkattavan siltarakenteen alta. Kuva: Venla Ristola

Siltarakenteen teräspalkit kasaushitsataan työmaalla yhdeksi kokonaisuudeksi ja tunkataan vaiheittain sillan välitukien päälle. Nestetoiminen hydraulitunkki vetää vaijereiden avulla teräspalkkeja eteenpäin.

Kuva hydraulitunkeista. Kuva: Venla Ristola

Tällä hetkellä työmaalla on valmiina kolme lohkoa eli noin 90 metriä sillan teräsrakennetta ja tästä kokonaisuudesta tunkataan nyt 54 m. Tunkkausnopeus on noin 15 m tunnissa ja ensimmäinen tunkkaus kesti noin viisi tuntia. Seuraava tunkkaus on arviolta noin kuukauden kuluttua.  

Siltarakenteen teräslohkoja tunkataan Kruunuvuorenrannasta  ja Palosaaresta. Sillan vinoköysiosuuden teräspalkistot asennetaan paikalleen merinosturin avulla vuonna 2023.

Kulkureitit muuttuvat Näkinaukion ympäristössä 18.9.2023

Tiedote 14.9.2023

Jalankulun ja pyöräilyn reittien muutokset Näkinaukion ympäristössä 18.9. alkaen

Miina Sillanpään kadun katuremontti on valmistumassa lokakuun aikana. Päällystystöiden takia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin tulee muutoksia maanantaista 18.9. alkaen.

Järjestelyn kesto on arviolta kaksi viikkoa. Uudet reitit opastetaan maastossa.

Vaikutukset jalankululle

Miina Sillanpään kadulta ei pääse suoraan Vetehisenkujalle. Kulku Vetehisenkujalle tapahtuu Näkinsillan tai tai Näkinkujan kautta. Kulku Miina Sillanpään katu 9-11 -kiinteistöön tapahtuu seinän viertä pitkin.

Vaikutukset pyöräilylle

Miina Sillanpään kadulta ei pääse suoraan Vetehisenkujalle. Pyöräily Vetehisenkujalle tapahtuu Näkinkujan kautta.

Liikennejärjestelymuutoksia Näkinkujan ja Miina Sillanpään kadun risteyksessä

Tiedote 16.8.2023

Vesihuoltotyöt Näkinaukion ympäristössä jatkuvat ja aiheuttavat muutoksia kulkureitteihin. Torstaina 17.8. uuden Näkinsillan luona liikenne siirtyy uudelle linjaukselle, ja samalla suojatie Näkinkujan ja Miina Sillanpään risteyksessä suljetaan tilapäisesti.

Korvaava suojatie kulkee 30 metriä lännempänä, Arena Centerin ajoluiskan kohdalla.

Järjestelyn kesto on joitakin viikkoja.