Skip to main content

Kiinteistökehityshankkeen asukastilaisuus

Tapahtuma 26.9.2022

Paasitornin asukastilaisuuden avaussanat lausui Helsingin Merihaka Oy:n toimitusjohtaja Helena Salminen ja projektijohtaja Pekka Aalto, joka toivotti asukkaat tervetulleiksi ja kertoi omasta roolistaan sekä pääpiirteittäin illan ohjelmasta.

Alustuksessa kerrattiin, että tämän hetken hanke keskittyy pysäköintihalleihin, joita on tutkittu jo vuodesta 2015.

Päämäärä on löytää arvoa lisäävä ja aikaa kestävä ratkaisu käyttöikänsä päähän tulleille pysäköintihalleille.

 

Erkko Aarti ja Jussi Eskelinen - Aarti Ollila Ristola Arkkitehdit Oy

AOR arkkitehtien esitys keskittyi Merihaan tulevaisuuden hahmotteluun. Yritys vastaa hankkeessa paikoitustalojen tonttien luonnossuunnittelusta. Työ on aloitettu vuosi sitten ja sen tuloksia esiteltiin illan osiossa.

Aarti ja Eskelinen korostivat, että kyse on vasta suurista ääriviivoista, massoista ja korkeuksista. Tarkemman suunnittelun aika on vasta myöhemmin, mikäli tähän ratkaisuun päädytään.

Eila Lumme ja Selina Anttinen -YIT Suomi Oy ja Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy

Lumpeen ja Anttisen terveiset olivat suunnitelmia palloiluhallin tulevaisuudesta. Nykyinen kiinteistö on käyttöikänsä päässä ja vaatii joka tapauksessa toimia. Esille nousi halu rakentaa asuinneliöitä samassa yhteydessä. Esitys esitti tulevaisuuden ajatukset monelta eri kantilta ja näkymäsuunnalta. Palloiluhalli edistää hankettaan itsenäisesti.

 

Irene Siljama, arkkitehti - keskustan asemakaavoitus
Taneli Nissinen - Helsingin kaupungin liikennesuunnittelu

Siljaman esitys sisälsi kattavan kokonaisuuden kaupungin tahtotilasta täydennysrakentamiseen. Kiinteistökehitykseen kannustetaan ja esimerkiksi Merihaka nähdään tällaisena alueena.

Esityksessä käytiin myös lävitse Merihaan suunnitteluperiaatteiden laatimista.

Tilaisuudessa kerrottiin, että Merihaka on lisätty 2017 DOCOMOMO:n listalle esimerkkikohteena 1970-luvun rakentamisesta. (Docomomo Suomi Finland ry toimii modernin arkkitehtuurin asiantuntijaorganisaationa Suomessa).

 

Peter Haaparinne tai Arto Korkeila - Maanhankinta, Kaupunkiympäristö maankäyttö ja tontit

Maankäyttösopimuksien osuudessa esiteltiin teemaa koko kaupungin osalta sekä maankäyttösopimukset Merihaan kiinteistökehityshankkeessa, linjaukset perusteluineen.


Juha Vuorinen - Kulttuuriympäristö, Helsingin kaupunginmuseo
Juha Vuorisen esitys käsitteli kaupunginmuseon toimintaa ja rajapintoja Merihaan suunnitelmien suhteen. Vuorinen oli ymmärtäväinen korjaustarpeista ja käsitteli asiaa hyvin ratkaisukeskeisesti. Esitys herätti kosolti kysymyksiä, joihin Vuorinen sai vastailla.

Markku Ahola - Helsingin kaupungin pelastuslaitos
Aholan kertoi yleisesti alueen tilasta ja pelastuslaitoksen toiminnasta alueella. Merihaka on ollut harjoittelualue pelastuslaitokselle kansineen ja korkeine rakennuksineen. Tällä hetkellä alue vaatii erityistä keskittymistä, koska useita hankkeita on käynnissä aivan Merihaan ympärillä. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole, vaan alue ovat pelastuslaitoksen hallinnassa.

Esityksessä keskusteltiin myös Merihaan 70- luvulla rakennetusta kansirakenteesta ja sen kestävyydestä nykyaikaisen pelastuskaluston kanssa. Ahola korosti, että kaikissa laskelmissa on perinteisesti ”kertoimia” painorajoituksiin eivätkä nämä tuota pelastajille ongelmia haastavimmissakaan tilanteissa.

Pauli Sortti - Asianajotoimisto Roihu Oy
Pauli Sortin esitys sisälsi sopimusteknisen tilannekuvan. Sopimukset ovat olleet poikkeuksellisen pitkään voimassa huomioiden nykyaikaiset sopimussyklit. Tämä tulee vaatimaan asiaan keskittymistä jatkossa.

Tilaisuuden esitykset löydät merihaka.com etusivulta.

Tiedote, Tapahtuma