Skip to main content

Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa tehdään melua aiheuttavia töitä

Tiedote 24.5.2021

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistelevat rakennustyöt aloitetaan Hakaniemessä ja Siltavuorenrannassa toukokuun aikana työmaa-alueiden perustamisella ja tarvittavien liikennejärjestelyjen tekemisellä. Ensimmäiset kovempaa melua aiheuttavat työvaiheet alkavat touko-kesäkuun vaihteessa.

Siltavuorenrannassa aloitetaan pontitustyöt touko-kesäkuun vaihteessa Kirjanpuiston vieressä. Puistoa voi käyttää normaalisti, mutta työ voi valitettavasti olla päiväsaikaan häiritsevää melua aiheuttavaa. Pontitustyötä tehdään käytännössä koko loppuvuoden ajan, muttei joka päivä, vaan jaksoittain. Välillä saattaa olla kuukaudenkin tauko.

Hakaniemenrannassa aloitetaan samoihin aikoihin lyöntipaalutustyöt, jotka kestävät vaiheissa vuoteen 2025 saakka. Paalutuksessa on välillä jopa kuukausien mittaisia taukoja. Kaivutöiden yhteydessä teemme pilaantuneiden maiden puhdistustöitä. Pilaantuneet maat kaivetaan ja kuljetetaan niiden vastaanottopaikkaan siten, ettei niistä aiheudu vaaraa ihmisille tai eläimille.

Päivittäinen työaika on arkisin kello 7–18 välillä. Erityistä melua aiheuttavat työt, kuten paalutus, aloitetaan noin kello 8. Kello 18–22 tai viikonloppuisin ja pyhäpäivinä kello 8–18 välillä saatetaan tehdä töitä, joista ei aiheudu erityistä melua, esimerkiksi normaalia kaivutyötä. Liikennejärjestelyjä joudutaan toisinaan tekemään yöaikaan.

Työvaiheista aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa tarvittaessa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia halukkaille.

Sekä Hakaniemessä että Siltavuorenrannassa Kruunusillat-raitiotien rakennustyöt sekä liittyvät työt, kuten Hakaniemensillan ja Näkinsillan uusiminen, jatkuvat vaiheissa vuoteen 2026 asti. Pahoittelemme suuresti aiheuttamaamme häiriötä.

Lisätietoa - Mer information

Työmaapäivystys arkisin klo 8-16 p. 020 433 1306
Arbetsplatsjour vardagar kl. 8-16 tfn 020 433 1306
www.kruunusillat.fi
www.facebook.com/kruunusillat
www.twitter.com/kruunusillat

Bulletin också på svenska från denna länk

Liikennejärjestelyt, Merihaansilta, Hakaniemenranta, Kruunusillat