Skip to main content

Hakaniemen alueen uudistus alkaa

Julkinen tiedote 24.5.2021

Tulevina vuosina Hakaniemi kokee muodonmuutoksen. Me Kruunusillat-raitiotien tekijät rakennamme teille myös uutta rantaa ja katuja sekä uuden Hakaniemensillan. Lisäksi korjaamme viemäreitänne, vesijohtojanne sekä sähkö- ja telekaapeleitanne.

Aloitamme toukokuussa töillä, jotka eivät liity raitiotiehen. Työmme päättyvät vasta vuonna 2026.

Työmaat aiheuttavat haittaa

Rakentamisvuodet tulevat olemaan rankkoja. Haittaamme arkeanne, vaikka emme haluaisi.

Voitte liikkua jalan, pyörätuolilla, pyörällä ja autolla kaikkialle, mutta turvallisuuden takia osa kulkureiteistänne pitenee. Myös suosittu Näkinsilta uusitaan. Työmaa-aikana käytössä on tilapäinen silta.

Opastamme reitit kadulla niin, että näette helposti mistä pääsee minnekin. Jos näin ei ole, antakaa meille palautetta. Kerromme myös ennalta nettisivuillamme ja mm. Facebookissa tulevista muutoksista.

Bussin 55 reitti siirtyy kesällä kulkemaan Hakaniemenrannasta suoraan Sörnäisten rantatielle. Linjan 502 päätepysäkki siirtyy Kallion kirjastolle. Linja 17 lakkautetaan.

Kadunvarsipysäköinti vähenee Hakaniemenrannassa, Siltavuorenrannassa, Kirjatyöntekijänkadulla ja Pohjoisrannassa.

Työmme aiheuttaa melua ja pölyä, joita pyrimme torjumaan käytettävissä olevin keinoin. Kauaksikin kuuluvaa melua syntyy paalutustöistä, jotka kestävät vaihtelevasti useita vuosia. Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18.

Bulletin också på svenska från denna länk

Hakaniemen ja Kruununhaan kevät ja kesä -24

Tiedote 25.3.2024

 

Vanha ja uusi Hakaniemensilta rinnakkain 20.3.2024. Kuvasta näkee hyvin, ettei uuden sillan kansi nouse vanhaa siltaa korkeammalle, vaikka jostain päin katsottuna siltä saattaa näyttää.

Poikkeuksellisen kylmä ja runsasluminen talvi alkaa olla takanapäin. Talven aikana suuri osa katutöistä on ollut tauolla, koska pintarakenteiden teko ei ole kylmällä säällä mahdollista laadullisista syistä. Kaivantoja on kuitenkin voitu kaivaa lähes normaaliin tapaan, ja tehdä niissä erilaisia kunnallisteknisiä kytkentöjä. Valaisimia ja yhteiskäyttöpylväitä, joihin tulee valojen lisäksi myös uuden raitiotien ajolangat ja erityisen vankat perustukset, on pystytetty. Myös siltatyömailla töitä on tehty läpi talven.

Maaliskuussa säät ovat jo sallineet kiveys- ja asfaltointitöitä, joita onkin tehty useissa eri paikoissa – erityisen vilkkaasti Haapaniemenkadun risteysalueella, sillä Haapaniemenkatu palautettiin viime viikolla kaksisuuntaiseksi kaduksi. On hyvä huomioida, että uusien liikennevalojen lopullinen ohjelmointi on vielä kesken, ja vaatii vielä pieniä lisäasennuksia. Niinpä esimerkiksi Haapaniemenkadulta Sörnäisten rantatielle saapuvien autoilijoiden liikennevalot eivät vielä välttämättä toimi parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tilanne korjaantuu muutaman viikon sisään.

Uusi ja vanha Hakaniemensilta tahdistavat työtä

Katseet ovat edelleen tiukasti uuden Hakaniemensillan käyttöönotossa, joka tapahtuu alkukesästä. Tällä hetkellä siltatyömaalla keskitytään jo erilaisiin pintarakennetöihin ja varusteiden, kuten kaiteiden ja valaisimien, asennukseen.

Uuden sillan käyttöönotto tarkoittaa liikenteen siirtymistä kokonaan uudelle linjaukselle molemmin puolin siltaa. Katujärjestelyjen täytyy siis olla ennen sillan avausta sillä tolalla, että liikenteen siirto on mahdollista.

Lopullisia, katusuunnitelmien mukaisia järjestelyjä ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä vielä joka paikkaan, koska vanhan Hakaniemensillan purku tahdistaa useita työvaiheita. Purku aloitetaan maasiltojen eli rannan puolella olevien siltaosuuksien osalta heti uuden sillan käyttöönoton jälkeen, mutta kokonaisuudessaan silta on purettu vasta syyskuussa. Meren päällä olevat osat puretaan siten, että vesiliikenteelle aiheutuu katkoja vasta elo-syyskuun vaihteessa. Tällainen työjärjestys on mahdollinen, koska sillan alle asennetaan väliaikaisia tukipukkeja.

Heti, kun maasiltojen purku on tehty, voidaan aloittaa molemmin puolin vanhaa siltalinjausta ne katutyöt, joita ei ole ennen purkua päästy tekemään. Kruununhaan puolelle rakennetaan esimerkiksi uusi ramppi, jota pitkin autoilijoiden on sen valmistuttua mahdollista kääntyä sillan pielestä Siltavuorenrantaan. Hakaniemen puolella vanhan sillan kohdalle tehdään vielä kunnallistekniikkaa, katua ja jalankulku- ja pyöräilyväyliä liittymineen.

Sörnäisten rantatietä aamu-usvassa 21.3.2024

Lopputilanteen mukaiset katujärjestelyt saadaan pääosin käyttöön jo vuoden 2024 loppuun mennessä linjoilla Sörnäisten rantatie – Merihaankatu – Hakaniemen silta – Pohjoisranta, Sörnäisten rantatie – Miina Sillanpään katu, ja Näkinkuja – Hakaniemenkatu.

Vanhan sillan purku mahdollistaa viimeiset pohjanvahvistustyöt molemmin puolin siltaa, joten melua aiheuttavia töitä on luvassa kesäkuusta elokuulle. Myös ponttikaivantoja joudutaan vielä valitettavasti tekemään Hakaniemen puolella, esimerkiksi torin ympäristössä. Lisäksi on hyvä huomioida, että vanhan sillan purkutyöstä aiheutuu koko alueella melua ja pölyä pitkin kesää. Pölyn leviämistä pyritään ehkäisemään erilaisilla toimenpiteillä, kuten kastelulla.

Kruununhaan työt

Kruunusillat-allianssin työt Kruununhaassa valmistuvat lähes kokonaan tämän vuoden aikana, ja ensi vuodelle jää korkeintaan jotain pieniä viimeistelytöitä, kuten istutuksia. Ennen kuin allianssi pääsee keräämään kaikki työkoneensa pois alueelta, on jäljellä vielä kovaäänisiä työvaiheita: joudumme aloittamaan pohjanvahvistustyöt vanhan sillan kohdalla heti, kun uusi on käytössä ja vanhaa siltaa purettu riittävästi pois.

Rakennamme vanhan sillan kohdalle vielä puuttuvan 1500 m2 paalulaatan, ja poraamme maahan yhteensä 4,5 km porapaalua uutta ajoramppia varten. Kovaa melua aiheuttavat työt valmistuvat tämänhetkisen arvion mukaan elokuun loppupuolella.

Aloitamme näiden töiden valmistelun jo tällä viikolla purkamalla pois vanhan, Pohjoisranta-kadun Välikadun kohdalla ylittävän kevyen liikenteen sillan. Silta korvataan tilapäisellä louhepenkereellä, joka on jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käytössä uuden sillan käyttöönottoon saakka. Sen jälkeen sitä ei enää tarvita, koska samanlaisia korkeuseroja ei uusissa katujärjestelyissä enää ole.

Sivuhuomiona mainittakoon tässä kohti, että kaupunki on kertonut kaatavansa Siltavuorenrannasta kolme huonokuntoista jalavaa maaliskuun viimeisellä viikolla. Puihin on tarttunut pakuri, joka on näivettänyt ne.

Siltavuorenrantaa 20.3.2024

Merihaan edusta ja Merihaansilta

Hakaniemenrannassa odotellaan jo kovasti meren sulamista, jotta Merihaan edustan ruoppaus- ja täyttötyöt voidaan aloittaa. Ne valmistuvat kokonaisuudessaan tämän vuoden loppuun mennessä. Luvassa on jonkin verran melua ja häiriötä erityisesti louheen ajosta. Täyttötyöstä aiheutuu myös pölyä, jota yritetään hallita mahdollisimman hyvin esimerkiksi kastelun ja katujen säännöllisen pesun avulla.

Hakaniemenrannassa Merihaan edustalla aloitetaan ruoppaus- ja täyttötyöt heti jäiden lähdettyä. Kuva otettu 20.3.2024

Merihaansillan rakentaminen etenee tämän vuoden loppuun mennessä siihen pisteeseen, että siellä päästään tekemään jo kiskoasennuksia. Sillan käyttöönotto tapahtuu tämänhetkisen tiedon mukaan koko Kruunusillat-raitiotiehankkeen valmistuessa. Emme vielä osaa sanoa, onko jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden mahdollista päästä Merihaansillalle tai muille raitiotiesilloille jo ennen raitiotien liikennöinnin aloittamista.

Merihaansilta 20.3.2024

Ratatyöt

Kruunusillat-raitiotien kiskoasennuksia päästiin jo viime vuonna tekemään Hakaniemenrantaan muutamaan kohtaan. Seuraavaksi asennetaan raitiotien vaihde Hakaniemenrannan ja Hakaniemenkadun risteysalueelle. Asennus tehdään viikolla 15 yötyönä, ja siitä parin viikon sisään tehdään vielä tarvittavat betonivalut myöskin yötyönä. Nämä öiset asennukset ja valut eivät ole erityisen kovaa melua aiheuttavaa työtä, mutta jonkinlaisia kolahduksia, piippauksia ja vilkkuvia valoja on varmasti luvassa. Liikenne ohjataan työn ajaksi kiertoreiteille.

On mahdollista, että muitakin kiskoasennuksia tehdään Hakaniemenrannassa jo tänä vuonna, lähinnä purettavan sillan kohdalla sekä Hakaniemenrannan itäpäässä. Kiskoasennukset riippuvat kuitenkin täysin muiden töiden edistymisestä, ja joka tapauksessa viimeiset kiskot asennetaan vasta vuonna 2025.

Hakaniemenkadun ja Hakaniemenrannan risteysalueelle asennetaan huhtikuussa raitiotien vaihde.

Siltasaarenkadun remontti etenee

Siltasaarenkadun alle asennettavien uusien putkien ja kaapeleiden asennukset saadaan pääpiirteissään valmiiksi jo tämän vuoden aikana. Tällä hetkellä ollaan töissä kadun itäreunassa, ja kesän aikana siirrytään länsireunalle. Metallitaloa reunustava tukimuuri puretaan, ja tilalle rakennetaan uusi.

Vuoden 2025 keväällä Siltasaarenkadulle tulee raitiovaunuliikenteen katko, jonka aikana remontoidaan radan osuus. Remontin aikana raitiovaunut kääntyvät Ympyrätalon luokse rakennettavassa väliaikaisessa kääntöpaikassa. HSL tiedottaa katkon ajankohdasta ja vaikutuksista oman aikataulunsa mukaan.

Valmistakin saadaan

Tämä kesä ja loppuvuosi näyttävät asukkaille sen, että valtavan suuren kaupunkikehitys- ja perusparannushankkeen valmistumiseen aikataulussaan voi todellakin uskoa. Pala palalta alueella päästään nauttimaan viimeistellyistä pinnoista ja uusista, toimivista reiteistä. Hakaniemensilta, Sörnäisten rantatie, Näkinaukio ympäristöineen, Näkinkuja ja Hakaniemenrannan länsiosa ovat tänä vuonna valmistuvia kohteita. Tosin allianssi ei rakenna Näkinaukiota lopputilanteen kaltaiseksi puistomaiseksi aukioksi, vaan se jää vielä asfalttipintaiseksi kentäksi odottamaan kaupungin jatkotoimia. Moniin muihin paikkoihin, kuten Sörnäisten rantatielle, istutamme uusia puita ja pensaita jo tänä vuonna, joten vehreyttäkin on alueen asukkaille luvassa.

Näkinsiltaa ja Näkiaukiota 20.3.2024.

Kruunusillat-raitiotien rakentaminen etenee myös aikataulussaan, ja matkustajaliikenteen on määrä alkaa reitillä vuonna 2027. Kalasatamasta Pasilaan -raitiolinjalla 13 aloitetaan koeliikenne jo ensi kuussa, ja mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, Nihdin asukkaat pääsevät uusille raiteille jo kesän aikana.

Hakaniemen talvi

Tiedote 1.11.2023

Sörnäisten rantatietä 30.10.2023

Voimalla kohti talvea – ja kevättä

”Vielä on kesää jäljellä”, tokaisin Kruunusillat-allianssin Hakaniemen alueen työvaihesuunnittelua tekevä työmaainsinööri, vaikka oltiin jo pitkästi lokakuun puolella. Hän ei ehkä viitannut sillä enää varsinaisiin ranta- tai terassikeleihin, vaan siihen, että työmaalla työt jatkuvat kesäkautta vastaavalla teholla aina siihen saakka, kun lumi ja pakkaset saapuvat niitä hidastamaan.

Ja näinhän se todellakin on. Nyt työmaalla yritetään kiireen vilkkaa saada tämän syksyn viimeisiä putkia ja kaapeleita asennettua, ja kaivantoja sitä myöten täytettyä. Asfaltointeja ja kiveysten ladontaa tehdään jopa viikonloppuisin, koska ne työt loppuvat ensimmäisinä, kun lumi sataa maahan.

Hakaniemen työt

Tällä hetkellä lopullisia pintarakenteita tehdään jo Merihaankadulla, Näkinaukion ympäristössä kuten Miina Sillanpään kadulla ja Näkinkujalla, Hakaniemenkadulla, Sörnäisten rantatiellä ja Hakaniemenrannassa Hakaniemensillan länsipuolella. Miina Sillanpään katu valmistuu loka-marraskuun vaihteessa, mutta lopullisia liikennejärjestelyjä ei voida sielläkään vielä ottaa käyttöön. Itse Näkinaukio jää vielä työmaa-alueeksi vuoden 2024 loppuun saakka.

Keskitalvea kohden katutyöt pitkälti hiljenevät, mutta siltatyömailla pystytään töitä edistämään tehokkaasti läpi talven. Lisäksi Hakaniemenrannassa sillan itäpuolella tehdään talvella poikittaisia vesihuoltolinjoja, joita täytyy pontittaa. Pontitusmelua on siis luvassa näillä näkymin tammikuusta maaliskuulle.

Uudella Merihaankadulla tehdään lopullisia pintarakenteita.

Kruununhaan työt

Kruununhaan työvaiheet talven aikana ovat käytännössä mahdollisimman hyvää valmistautumista kevääseen, uuden sillan käyttöönottoon ja vanhan sillan purun jälkeiseen aikaan. Lyhytkestoisia kovaa melua aiheuttavia töitä tehdään satunnaisesti, esimerkiksi paalutetaan energiatunnelin pohjaa. Näistä tiedotetaan erikseen aikataulujen varmistuttua. Sillalle johtavien reittien kiveyksiä tehdään talven aikana.

Pohjoisranta-pääkadun ajolinjaukset muuttuvat syystalven aikana useamman kerran, kun viimeisiä putkiasennuksia tehdään. Toukokuun 2024 loppuun mennessä katu on lopullisella linjauksellaan ja sen pintarakenteet ovat valmiit. Kaikkien lopullisten liikennejärjestelyjen käyttöönotto ei kuitenkaan ole mahdollista ennen kuin vanha silta on purettu ja purun mahdollistamat loput työvaiheet on tehty.

Koppikylien siirto

Uuden Hakaniemensillan rakentaminen on edennyt niin pitkälle, että keväällä 2021 molemmille puolille salmea perustetut työmaakoppikylät joudutaan nyt siirtämään kauemmaksi siltatyömaasta. Kruununhaassa koppikylä siirtyy vuodenvaihteessa Siltavuorenrantaan kadun pohjoisreunaan. Siirtoa aletaan valmistella jo viikolla 44 viemäröinnin rakentamisella. Joulukuun alussa Siltavuorenrannasta poistuu koppikylän takia 20 kadunvarren pysäköintipaikkaa.

Hakaniemen puolella koppikylän uusi paikka ei ole vielä varmistunut, mutta joka tapauksessa siirto joudutaan tekemään talven aikana, viimeistään huhtikuussa.

Uuden Hakaniemensillan viimeinen kansilohko valettiin loka-marraskuun vaihteessa. Työ aloitettiin 31.10. klo 7 ja se kesti lähes vuorokauden, valmistuen seuraavana aamuyönä klo 04.

Siltatyöt

Hakaniemensillan viimeinen kansilohko valettiin tiistaina 31.10. Jalankulku- ja pyöräilyväylien kansien muotti-, raudoitus- ja betonointityöt jatkuvat vuoden loppuun saakka. Pintarakenteita sekä varustelutöitä tehdään läpi talven, samoin kuin sillan Hakaniemenrannan puoleisessa tuessa olevan raitiotien sähkönsyöttöaseman sisäpuolisia töitä.

Työmaalla tehdään kovempaa melua aiheuttavaa porapaalutusta tämänhetkisen tiedon mukaan viikoilla 46 ja 47, eli marraskuun puolenvälin tietämillä.

Merihaansillan työsilta valmistuu viikon 44 loppuun mennessä, ja veneväylä on siirtynyt työsillan Nihdin puoleiseen reunaan 30.10.2023 alkaen. Veneväylän kulkuaukko on noin 7 metriä leveä ja vähintään 2,3 metriä korkea, ja se siirtyy työn edetessä.

Ensimmäinen kansilohko Nihdin päässä päästään betonoimaan marraskuun loppupuolella. Myös Hakaniemenrannan puoleisen kansilohkon teline-, muotti- ja raudoitustyöt tehdään talven aikana, ja lohko betonoidaan säiden salliessa kevättalvella. Sillan kaikki alusrakenteet tulevat valmiiksi kevääseen mennessä. Melua aiheuttavat pora- ja lyöntipaalutukset jatkuvat näillä näkymin vuodenvaihteeseen saakka.

Ratatyöt

Kruunusillat-raitiotien radanrakennustyöt ovat käynnissä Hakaniemenrannassa, mutta jäävät pian talvitauolle.

Maalis-huhtikuussa, säiden salliessa ratarakentajat saapuvat Hakaniemenkadun ja Hakaniemenrannan risteykseen rakentamaan valmiiksi siihen sijoittuvan vaihdealueen. Vuoden 2024 aikana rakennetaan myös vanhan Hakaniemensillan kohdalle raiteet, kunhan silta on ensin purettu. Päätepysäkki tehdään Metallitalon eteen vuoden 2025 aikana.  Mikäli kaikki sujuu suunnitellusti, Hakaniemenrannan kaikki raiteet valmistuvat vuoden 2025 aikana.

Ratatyöt Hakaniemenrannassa jatkuvat vielä joidenkin viikkojen ajan, ja jäävät sitten talvitauolle.

Vuodenvaihteen isot muutokset

Vuodenvaihteessa, näillä näkymin 8.1.2024 alkaen on luvassa isoja liikennejärjestelyjen muutoksia Hakaniemen alueella. Silloin Hakaniemenkatu avataan jälleen liikenteelle, ja toisaalta Siltasaarenkatu suljetaan osittain liikenteeltä. Siltasaarenkatu onkin enemmän tai vähemmän työmaana koko ensi vuoden – siitä lisää alempana otsikon ”Siltasaarenkadun katuremontti” alla.

Tammikuun alussa on siis luvassa isompi liikenteen kiepautus, jossa esimerkiksi bussiliikenne siirtyy käyttämään Hakaniemenkatua ja sinne rakennetaan väliaikainen bussipysäkki. Tästä syystä Hakaniemenkadulla ei oteta kadunvarsipysäköintiä käyttöön ennen kuin vuoden 2024 loppupuolella.

Bussilinjoihin ja -pysäkkeihin sekä moottoriajoneuvojen reitteihin on tulossa useampia muutoksia, joista kerrotaan tarkemmin lähempänä vuodenvaihdetta.

Siltasaarenkadun katuremontti

Siltasaarenkadun vuodenvaihteessa alkavaa katuremonttia valmistellaan parhaillaan kaapelisiirroilla ja uusien hulevesikaivojen rakentamisella. Nämä työt mahdollistavat vuodenvaihteessa tehtävät uudet liikennejärjestelyt, joiden avulla pohjoisen suuntaan kulkeva moottoriajoneuvoliikenne saadaan siirrettyä pois Siltasaarenkadulta välillä John Stenbergin ranta – Hakaniemenranta.

Siltasaarenkadun remontti on suunniteltu tehtäväksi seuraavissa vaiheissa:

  • 1. vaihe eli kadun itäreuna talven ja kesän 2024 aikana
  • 2. vaihe eli kadun länsireuna syksyn ja alkutalven 2024 aikana
  • 3. vaihe eli raitiotien osuus maaliskuusta 2025 eteenpäin. Tällöin Siltasaarenkadun raitiovaunuliikenne katkeaa tämänhetkisen tiedon mukaan kuuden kuukauden ajaksi.
  • Valmistuminen loppuvuodesta 2025.

Kevään koittaessa

Lähes kaikkien syksyn ja talven töiden ensisijainen tavoite on mahdollistaa uuden Hakaniemensillan käyttöönotto, joka tapahtuu tämänhetkisen arvion mukaan alkukesästä 2024.

Sillan käyttöönotto ei ole mahdollista, ennen kuin kaikki sen vaatimat uudet katujärjestelyt ovat valmiit molemmin puolin salmea. Niinpä keväällä asfaltoinnit ja muut pintarakennetyöt jatkuvat kiivaina heti, kun lumet ovat sulaneet.

Kun uusi silta otetaan käyttöön, korvautuu esimerkiksi Sörnäisten rantatien väliaikainen liikenneympyrä valo-ohjatulla risteyksellä.

Uuden sillan käyttöönotto ja sen jälkeen tapahtuva vanhan sillan purku mahdollistavat vielä viimeiset kunnallistekniset työt Hakaniemenrannassa ja Kruununhaassa. Nämä työt valmistuvat arvion mukaan jo syksyn 2024 aikana.

Vuonna 2025 Hakaniemenrannassa tehdään vielä esimerkiksi raitiovaunupysäkkejä, loppuja kiveyksiä sekä ajolankojen asennuksia.

Koko projektin tilanne

Työt ovat käynnissä koko Kruunusillat-linjauksella, ja tavoitteena aloittaa liikennöinti vuoden 2027 aikana alkuperäisen aikataulun mukaisesti.

Hakaniemen uudistus jatkuu

Julkinen tiedote

Me Kruunusillat-raitiotien tekijät rakennamme teille myös uutta rantaa ja katuja sekä uuden Hakaniemensillan. Lisäksi korjaamme viemäreitänne, vesijohtojanne sekä sähkö- ja telekaapeleitanne.

Vuonna 2021 pääsimme jo hyvään alkuun: Rakensimme väliaikaisen paineviemärin korvaamaan uuden Hakaniemensillan takia poistettavan viemärin ja teimme neljäsosan Hakaniemenrantaan kadun alle tarvittavista paalulaatoista. Lisäksi uusimme mittavan määrän kunnallistekniikkaa molemmin puolin Siltavuorensalmea.

Olette huomanneet, miten työmaa haittaa arkeanne. Olette silti ollut ymmärtäväisiä ja kärsivällisiä. Kiitos! Valitettavasti helpotusta ei ole vielä luvassa. Työmme päättyvät vasta vuonna 2026.

Vuonna 2022 rakennamme entistäkin ahkerammin: Tavoite on, että uusi Näkinsilta valmistuisi vuoden lopussa vanhan paikalle. Jatkamme salmen molemmin puolin kunnallistekniikan uusimista ja rantarakentamista sekä teemme salmessa ruoppausta ja täyttöä.

Teemme työsillan Hakaniemensillan rakentamista varten ja aloitamme sillan rakentamisen. Silta valmistuu vuonna 2024. Pohjoisrannan tielinjaus siirretään kevään aikana kauemmaksi rannasta työmaa-alueiden laajentuessa. Lisäksi työskentelemme Kalasataman Nihdissä ja merellä.

Työmaat aiheuttavat haittaa

Elämä työmaan laidalla on ikävää. Haittaamme arkeanne, vaikka emme haluaisi.

Työmaat aiheuttavat turvallisuutenne takia muutoksia liikkumiseen. Opastamme reitit kadulla hyvin. Jos näin ei ole, antakaa meille palautetta. Kerromme myös ennalta nettisivuillamme ja Facebookissa tulevista muutoksista.

Työmme aiheuttaa melua ja pölyä, joita torjumme kaikin käytettävissä olevin keinoin. Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin kello 7-18, mutta toisinaan ympäristöviranomaisen antaman luvan mukaisesti klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On silti tosiasia, että myös muut työmme voivat häiritä.

Tietoa saatavilla:

  • Facebook: www.facebook.com/kruunusillat
  • Twitter: www.twitter.com/kruunusillat
  • Verkkosivu ja palautelomake: www.kruunusillat.fi
  • Joukkoliikenteen muutokset: HSL, www.hsl.fi ja www.reittiopas.fi, p. 09 4766 4000
  • Mahdollisista lyhyistä vesi- ja sähkökatkoista kerrotaan huoneisto- tai rappukohtaisilla tiedotteilla.
  • Hakaniemen muut hankkeet: www.uuttahelsinkia.fi/hakaniemi Työmaapäivystys p. 040 484 2320

 

Hakaniemenkadulla tehdään vielä lokakuussa lyhytkestoisia louhintatöitä

Tiedote 10.10.2023

 

Kallion poraus- ja räjäytystyöt jatkuvat Hakaniemenkadulla keskiviikkona 11.10. ja kestävät muutamia päiviä. Lyhytkestoisia louhintoja tehdään vielä muutaman kerran lokakuun aikana. Pääosin louhinnat ovat kuitenkin jo valmistuneet.

Louhintaa joudutaan tekemään, koska kallio estää muuten kunnallistekniikan asennukset. Räjäytyksiä on enintään 3-4 kertaa päivässä, arkipäivisin klo 8-18 välillä. Räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkein. Kaikki liikenne kadulla pysäytetään muutamiksi minuuteiksi.

Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa korvatulppia halukkaille. Niitä voi noutaa laatikosta, joka sijaitsee Hakaniemenkadun ja Näkinkujan risteyksessä.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Hakaniemenkadun ja Hakaniemenrannan risteysalueella muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin 29.11.2023 alkaen

Tiedote 28.11.2023

Viherniemenkadulta jalankulku ja pyöräily ohjataan ensin Hakaniemenkadun yli ja sitten Hakaniemenrannan eteläreunaan.

Asfaltointi- ja muut pintarakennetyöt ovat käynnissä Hakaniemenrannassa ja Hakaniemenkadulla, ja jalankulun ja pyöräilyn reitit muuttuvat töiden edetessä.

Keskiviikon 29.11. aikana nykyinen suojatie Hakaniemenranta 6:n (Opetushallitus) vierestä poistuu käytöstä, ja jalankulku ja pyöräily ohjataan kulkemaan Viherniemenkadulta Hakaniemenkadun yli ja siitä Hakaniemenrantaan.

Järjestelyn kesto on joitakin viikkoja.

Pahoittelemme häiriöitä.

Hakaniemenkadun ja Näkinkujan risteyksessä louhitaan kalliota 20.2.2023 alkaen

Tiedote 17.2.2023

20.2.2023 alkaen Hakaniemenkadun ja Näkinkujan risteyksen luona tehdään kallion porausta ja räjäytystöitä, jotka kestävät arviolta kolme viikkoa. Räjäytyksiä on enintään 2-3 kertaa päivässä, arkipäivisin klo 9-18 välillä. Räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkein.

Louhintaa joudutaan tekemään, koska kallio estää muuten kunnallistekniikan asennukset.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia halukkaille. Niitä voi noutaa laatikosta, joka sijaitsee Hakaniemenkadun ja Näkinkujan risteyksessä, ennen sillalle nousevaa jalankulun ja pyöräilyn väylää.

Hakaniemenkatu avataan moottoriajoneuvoliikenteelle 14.12.2023

Tiedote 8.12.2023

 

Hakaniemenkatu avataan läpikulkuliikenteelle 14.12. Bussipysäkit siirtyvät Miina Sillanpään kadulta Hakaniemenkadulle ja Hakaniemenrantaan.

Toukokuussa 2023 aloitettu Hakaniemenkadun remontti on valmistunut, ja katu avataan jälleen läpikulkuliikenteelle torstaina 14.12.2023. Samalla Miina Sillanpään kadulla olevat väliaikaiset bussipysäkit poistuvat käytöstä, ja bussit siirtyvät käyttämään Hakaniemenkadulla ja Hakaniemenrannassa olevia pysäkkejä.

Hakaniemenkadun avaaminen mahdollistaa alueella muita uusia liikennejärjestelyjä, joita toteutetaan vaiheittain vuodenvaihteen molemmin puolin. Järjestelyjen tarkoituksena on mahdollistaa Siltasaarenkadun katuremontin aloittaminen heti vuodenvaihteen jälkeen. Seuraava askel on Hakaniemen torikadun muuttuminen yksisuuntaiseksi joukkoliikennekaduksi tammikuun alkupuolella. 

Kaikista uusista järjestelyistä tiedotetaan erikseen lähempänä niiden toteutumisajankohtaa.

Vaikutukset jalankululle

Ei vaikutuksia. Jalkakäytävät molemmin puolin Hakaniemenkatua ovat normaalisti käytössä, kuten ovat olleet jo jonkin aikaa.

Vaikutukset pyöräilylle


Hakaniemenkadulla pyöräily tapahtuu lopputilanteen mukaisesti ajoradalla. Pyöräliikenne opastetaan edelleen Sörnäisten rantatieltä Hakaniemensillan vieressä kulkevaa reittiä pitkin Hakaniemenrantaan, eikä Hakaniemenkadulle.

Vaikutukset joukkoliikenteelle


Linjat 55, 85N, 86N, 87N, 90A, 90N, 92N, 94N, 95N, 96N ja 97N ajavat jatkossa Hakaniemenkadun kautta. Pysäkki H2522 keskustan suuntaan sijaitsee Hakaniemenkadun ja Hakaniemenrannan risteyksessä. Pysäkki H2521 idän suuntaan sijaitsee Hakaniemenkadulla.

Miina Sillanpään kadulta poistuvat pysäkit H2509 sekä H2501.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Hakaniemenkadun moottoriajoneuvoliikenne on kaksisuuntainen. Kadunvarsipysäköintiä ei vielä tässä vaiheessa oteta käyttöön bussiliikenteen takia, vaan tämänhetkisen arvion mukaan vuoden 2024 lopulla.

Myös Hakaniemenkujan yksisuuntaisuus käännetään alkuperäisen tilanteen mukaiseksi: kulku Hakaniemenkadulta Miina Sillanpään kadun suuntaan.

Uudet liikennejärjestelyt opastetaan maastossa liikennemerkein ja verkossa karttapalvelussa: https://kartta.hel.fi

Hakaniemenkatu suljetaan moottoriajoneuvoliikenteen läpikululta 8.5.2023 alkaen

Tiedote 27.4.2023

 

Uuden Hakaniemensillan, siihen liittyvien katujärjestelyjen sekä uuden kunnallistekniikan rakentamisen takia Hakaniemenkatu suljetaan moottoriajoneuvoliikenteen läpikululta 8.5.2023. Järjestely on voimassa vuoden 2023 loppuun.

Kulku kiinteistöihin järjestetään koko työn ajan.

Sulkeminen vaikuttaa liikennejärjestelyihin myös muilla kaduilla. Hakaniemen torikadun välityskykyä on parannettu jo aiemmin poistamalla kadunvarren pysäköintipaikat ja siirtämällä pyöräilyn väylä kulkemaan Viherniemenkatua pitkin.

Tämän järjestelyn myötä sekä Hakaniemenkadun että John Stenbergin rannan kadunvarren pysäköintipaikat poistuvat käytöstä.

Vaikutukset jalankululle

Jalankulun reitit järjestetään Hakaniemenkadulla myös työn aikana, mutta suojateiden paikat muuttuvat työn edetessä

Vaikutukset pyöräilylle

Pyöräliikenteen pääreittejä on jo aiemmin siirretty tätä muutosta ennakoiden Hakaniemenkadulta Näkinkululle ja Hakaniemen torikadulta Viherniemenkadulle.

Vaikutukset joukkoliikenteelle


Joukkoliikenteen pysäkkejä siirretään seuraavasti: Linjojen 55, 85N ,86N, 87N, 90N, 92N, 94N, 96N ja 97N pysäkit siirtyvät Miina Sillanpään kadulle. Linjojen 73 ja 74 lähtöpysäkki siirtyy Siltasaarenkadulle laiturille 13. Linjojen 623, 633, 643 ja 643K lähtöpysäkki siirtyy Siltasaarenkadulle Metallitalon viereen. John Stenbergin rantaan tulee ajantasauspaikat linjoille, 73, 74, 623, 633, 643 ja 643K.

Vaikutukset moottoriajoneuvoliikenteelle

Hakaniemenkatu suljetaan ajoneuvoliikenteeltä. Ajoneuvoliikenne ohjataan Hakaniemen torikadun ja Miina Sillanpään kadun kautta Sörnäisten rantatielle. Hakaniemenkadulle järjestetään kiinteistöille ajo yhtä ajokaistaa pitkin lännestä itään. Sörnäisten rantatieltä ajoneuvot ohjataan ajamaan Miina Sillanpään kadun kautta Hakaniemeen.

Uudet liikennejärjestelyt opastetaan maastossa liikennemerkein ja verkossa karttapalvelussa: https://kartta.hel.fi

Hakaniemenrannan bussipysäkki H2507 yhdistyy pysäkin H2505 kanssa

Tiedote 19.7.2022

Hakaniemenrannan pysäkki H2507 busseille itään siirtyy ajosuunnassa taaksepäin läheiselle pysäkille Hakaniemi H2505.

Pysäkkiä käyttävät linja 55 ja yölinjat 85N, 86N, 87N, 90A, 92N, 94N, 95N, 96N, 97N ja 841N Kalasataman suuntaan.

Siirron syynä ovat rakennustyöt alueella. Siirron on arvioitu kestävän joulukuuhun saakka. 

Hakaniemenrannassa aloitetaan rantarakenteiden purku viikolla 7

Tiedote 7.2.2024

Kruunusillat-allianssi valmistautuu aloittamaan Hakaniemensillan itäpuolella, Merihaan edustalla ruoppaustyöt jäiden lähdettyä.

Ruoppausten valmistelu aloitetaan rantamuurin purkutöillä 12.2.2024 alkaen. Purkua tehdään rammeroimalla eli iskuvasaralla, ja siitä syntyy ajoittaista melua. Melu ei ole kuitenkaan yhtä voimakasta kuin esimerkiksi paalutusmelu.

Purkutyö valmistuu arvion mukaan maaliskuun loppuun mennessä.

Pahoittelemme häiriöitä.

Hakaniemenrannassa kaadetaan katupuita helmikuussa

Tiedote 9.2.2022 | Hakaniemi

Tältä alueelta kaadetaan 24 puuta.

Uuden Hakaniemensillan ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen takia Hakaniemenrannassa joudutaan kaatamaan katupuita.

Kaadettavat puut ovat puistolehmuksia. Yhteensä kaadetaan 24 puuta.

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistuttua sekä alueen muun rakentamisen edistyessä alueelle istutetaan uusia katupuita ja rakennetaan uusia puisto- ja virkistysalueita.

Lue lisää alueen uusista istutuksista ja puulajeista täältä.

Hakaniemenrannassa kaadetaan katupuita viikolla 10

Tiedote 2.3.2022

Kaadettavat puut on rajattu kuvaan punaisella.

Kruunusillat-raitiotien ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen takia Hakaniemenrannassa joudutaan kaatamaan katupuita viikolla 10.

Kaadettavat puut ovat puistolehmuksia. Yhteensä kaadetaan noin 40 puuta.

Kruunusillat-raitiotien ja uuden Hakaniemensillan valmistuttua sekä alueen muun rakentamisen edistyessä alueelle istutetaan uusia katupuita ja rakennetaan uusia puisto- ja virkistysalueita.

Kaikki alueen uudet puistot eivät valmistu Kruunusillat-raitiotien rakentamisen yhteydessä, mutta silti Kruunusillat-allianssi istuttaa Hakaniemen-Kruununhaan alueelle 170 kpl uusia puita ja 2800 kpl uusia pensaita vuoteen 2027 mennessä.

Koko Kruunusillat-työalueelle tulee uusia puita noin 1300 kpl ja pensaita yli 10 000 kpl.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.

Lue lisää alueelle suunnitelluista uusista istutuksista täällä.

Hakaniemenrannassa louhitaan 7.-18.11.2022

Tiedote 3.11.2022

Hakaniemenranta 6:ssa sijaitsevan Opetushallituksen edustalla tehdään louhintaa eli räjäytystöitä 7.-18.11. Melua syntyy sekä kallionporauksesta että räjäytyksistä.

Työ tehdään, jotta alueelle saadaan rakennettua uudet hulevesikaivot.

Louhintaa tehdään arkipäivisin klo 8-18.

Hakaniemenrannassa muutoksia jalankulun ja pyöräilyn reitteihin 17.10.2023 alkaen

Tiedote 16.10.2023

 

Hakaniemenrannassa, Hakaniemensillan itäpuolella jalankulun ja pyöräilyn reitit siirtyvät 17.10. väliaikaisesti lähemmäksi rantaa.

Uuden Merihaankadun asfaltointi- ja kiveystöiden takia Hakaniemenrannan jalankulun ja pyöräilyn reitti Hakaniemensillan itäpuolella siirtyy väliaikaisesti lähemmäksi rantaa, tukimuurin toiselle puolelle.

Merihaankadulla jalankulun ja pyöräilyn reittien linjausta muutetaan töiden edistyessä, mutta ne pysyvät koko ajan käytössä.

Järjestelyn kesto on useita viikkoja.

Hakaniemenrannassa ratatyöt vaikuttavat moottoriajoneuvoliikenteeseen 10.-11.4. välisenä yönä

Tiedote 10.4.2024

 

Vaihteen asennuksen ajan Hakaniemenrannan itään suuntautuva moottoriajoneuvoliikenne on kiertoreitillä.

Hakaniemenrannan ja Hakaniemenkadun risteysalueelle asennetaan uuden Kruunusillat-raitiotien vaihdetta keskiviikon 10.4. ja torstain 11.4. välisenä yönä klo 20-06.

Asennuksen ajaksi Hakaniemenrannan itään päin suuntautuva ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreiteille. Hakaniemenkadulla on kuitenkin mahdollista jaa molempiin suuntiin.

Vaihteen asennus ei ole varsinaista kovaa melua aiheuttavaa työtä, mutta jonkinlaisia kolahduksia varmasti syntyy. Myös ajoneuvojen vilkkuvat valot ja peruutusmerkkiäänet saattavat häiritä.

Hakaniemenrannassa sijaitseva entinen Korkeasaaren lippukioski puretaan

Tiedote 7.9.2022

Korkeasaaren entinen lipunmyyntikioski Hakaniemenrannassa

Kruunusillat-raitiotien ja alueen uusien katujärjestelyiden rakentamisen takia Hakaniemenrannassa sijaitseva entinen Korkeasaaren lipunmyyntikioski puretaan.

Vuonna 1990 rakennettu kioski on huonokuntoinen, joten sen säilyttäminen ja siirtäminen uuteen paikkaan ei ole järkevää.

Purkutyöt aloitetaan 17.9.2022.

Hakaniemenrannassa tehdään kovaa melua aiheuttavaa pontinlyöntiä 24.1. alkaen

Tiedote 18.1.2024

Kunnallistekniikan uusimisen vaatimia kaivantoja tuetaan Hakaniemenrannassa ponttiseinin, ja pontinlyönnistä aiheutuu ajoittaista melua 24.1.2024 alkaen. Tämän työvaiheen arvioitu kesto on maaliskuun loppuun.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin kello 7–18, mutta toisinaan ympäristöviranomaisen antaman luvan mukaisesti klo 22 asti tai viikonloppuisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt yleensä arkena klo 7–18. On silti tosiasia, että myös muut työmme voivat häiritä.

 

Hakaniemenrannassa tehdään kovaa melua aiheuttavia louhintatöitä 4.4. alkaen

Tiedote 1.4.2022

4.4.2022 alkaen Hakaniemenranta 6:n kohdalla (eli Opetushallituksen luona) tehdään kallion louhintaa eli räjäytystöitä, jotka kestävät arviolta 30.4.2022 saakka. Räjäytyksiä on enintään 3-4 kertaa päivässä, arkipäivisin klo 7-18 välillä. Räjäytyksistä ilmoitetaan äänimerkein.

Louhintaa joudutaan tekemään, koska kallio estää muuten kunnallistekniikan asennukset.

Työskentelemme pääsääntöisesti arkisin klo 7-18, mutta toisinaan klo 22 asti tai viikonloppuisin ja pyhäpäivisin sekä pakottavista syistä öisin. Teemme kaikkein meluisimmat työt arkena 7-18. On kuitenkin tosiasia, että myös muut työt aiheuttavat ääntä ja voivat häiritä.

Työvaiheesta aiheutuvan melun voimakkuuden vuoksi ovet ja ikkunat kannattaa pitää suljettuina. Kruunusillat tarjoaa kuulosuojaimia (korvatulppia) halukkaille. Niitä on noudettavissa Hakaniemenrannasta, Hakaniemensillalta laskeutuvien rappusten alapäähän kiinnitetystä postilaatikosta.

Pahoittelemme suuresti aiheuttamaamme häiriötä.

Hakaniemenrannassa torin laidalla kulkureitit muuttuvat 22.2.2023

Tiedote 20.2.2023

Kuvaan on punaisella katkoviivalla merkitty 22.2.2023 käytöstä poistuvat suojatiet.

Kruunusillat-allianssin työalueet laajenevat Hakaniemenrannassa torin kohdalla siten, että kaksi Hakaniemenranta-kadun ylittävää suojatietä poistuu käytöstä 22.2.2023 alkaen.

Myös Siltasaarenkadulla ja Hakaniemen torikadulla suojatiet siirtyvät hiukan eri kohtaan. Muutoksesta johtuen Siltasaarenkadulla siirtyvän suojatien ääniohjaus on pois käytöstä arviolta kahden viikon ajan.

Järjestelyn arvioitu kesto on vuoden 2023 loppuun.

Pahoittelemme rakentamisen aiheuttamia häiriöitä.